Ikonen.jpg

EMSC:n Mikko Ikonen jälleen SuperCarien valtias Oulussa

12.06.2023

Rallicrossin SM-kauden toinen osakilpailu saatiin sunnuntaina päätökseen Oulun OuluZonella. 

Rallicross- ja crosskart-luokat taistelevat tällä kaudella yhdistetyssä Rallicross SM -sarjassa, ja kilpailut ajetaan kaksipäiväisinä. Lauantaina 9.6.2023 jaettiin pisteitä jo kolmessa luokassa, sunnuntaina vuorossa oli rallicrossin SuperCar-, SRC- ja Autokrossi-luokat sekä crosskartien Xtrem ja Xtrem Juniorit.

Rallicrossin kuninkuusluokka, SuperCar, eteni Ahveniston SM-avauksen tapaan EMSC:n Mikko Ikosen komennossa. Konneveden MK/UA:n Mika Liimatainen antoi kovan vastuksen ja voittikin lauantai-iltana ajetut kaksi ensimmäistä alkuerää, mutta Ikonen oli sunnuntaina vahvempi. Ikonen keräsi jälleen täyden pistepotin ja kasvatti eroa Liimataiseen. Kolmanneksi ajoi ensimmäisen osakilpailun tapaan neljässä luokassa urakoiva Noormarkun UA/MK:n Joni-Pekka Rajala.

- Ihan koko viikonloppu ei sujunut vahvasti, mutta tänään mentiin jo tosi hyvää vauhtia, ja Mika ajaa kovaa. Vieläkin silti olisi omassa ajossa parantamisen varaa, mutta täydet pisteet kahdesta ensimmäisestä kisasta, niin ei se nyt kovin huonosti ole mennyt, Ikonen naurahtaa.

Rallicross SM -sarja jatkuu 29.-30. heinäkuuta Kouvolan legendaarisella Tykkimäen moottoriradalla.

teksti ja kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi