Vesa_Huupponen_palkinto_kuva_tammisaari_2022.jpg

Mietteitä Vesan Huupposen alkukauden tapahtumista.

06.06.2022

Kausi alkoi osaltani 23.04.2022  X-Meal Asfalttisprint Mestaruussarjan kisoilla Paimiossa.


Vähän askarrutti miten auto ja mies toimivat kun edellisen kerran olin ajanut viime elokuussa.
No ei muuta kun kisaan ja olkoon eka kisa testinä. Auto toimi aika hyvin eikä kuskikaan pahemmin tyrinyt. Tuloksena oman luokan voitto ja isomman luokan 3 sija. Tunnin tauko ja uusi kisa rata toisin päin pikku muutoksin. Aika hyvin kulki nytkin. Oman luokan voitto ja isomman luokan 3. sija. Ihan ok testi kisat.

Paimiosta siirryttiin seuraavaksi päiväksi Tammisaareen. Jo vuosien varrella hyväksi ja vauhdikkaaksi todetulle reitille. Eka lähtö meni yllättävän hyvin, auto toimi ja tuntui tottelevan kuljettajaansa. Tuloksena oman luokan pohja-aika.Toiselle kierrokselle tehtiin pieniä huoltotoimenpiteitä, pyöränkulmien säätö ja muutamien pulttien kiristys. Toinen kierros meni ihan ok aikakin parani, tuloksena oman luokan voitto, yleiskilpailun 18 ja 2-vetoisten 12. Ei paljon paremmin olisi voinut pikku Corsa(1.4) kulkea.

Pieni tauko kilpailuissa, auton pikku tarkistuksia ja ilmoittautuminen seuraavaan koitokseen. 

Motoparkissa vietettiin  kaksipäiväinen kisa viikonloppu 21-22.05.2022. Lauantaina ajettiin SM-sprint sarjan ensimmäinen asfaltti kisa. Rata oli todella vauhdikas mutta ihan ajettava, ekakierros meni ihan ok mutta parannettavaa jäi koska olin vasta oman luokan 3. Kisa oli kovaa ja erot pieniä, toisella kierroksella pistin lapikasta tiukemmin lattiaan. Kierros onnistui hyvin ajan parantuessa 1.99 sekuntia, se riitti tällä kertaa luokka voittoon.

Toinen kisapäivä Aurora sarjan kisa ja toinen osakilpailu.(Tammisaari oli ensimmäinen.) Rata toisin päin pikku muutoksin oli vieläkin vauhdikkaampi kuin edellisenä päivänä. No ei muuta kuin hanaa, kaikki toimi ja fiilis oli hyvä. Luokan pohjat ekalla kierroksella, ihan ok tulos, mutta halu parantaa jäi. Toinen kierros ja lisää yritystä, kaikki osui melko hyvin kohdalleen ja vauhtia oli paremmin, mutta viimeinen kaarre ennen maali suoraa ei osunut, tuli vaihde missi, vauhti putosi ja jouduin keräämään sitä  uudelleen .Tämä maksoi varmaan reilun sekan, mutta silti aikani parani ensi kierrokseen verrattuna n.1sekan, tämä riitti selvään luokkavoittoon. Hyvä viikonloppu siis tuloksellisesti. 

Pieni tauko ja pikku huolto autoon ennen seuraavaa kisaa joka ajettin Nivalan teolisuuskylässä 28.05.2022. Keli ei suosinut, vettä satoi koko päivän. No kaikille keli oli sama. Ensimmäinen kierros päättyi reilun 50m lähdöstä, vetonivel petti ja keskeytys oli tosiasia. Sain nilkutettua auton kierto tietä varikolle, kyllä hatutti. Vaihdoin uuden nivelen ja rauhoittelin itseni valmiiksi toiselle kierrokselle. Toinen kierros alkoi hyvin, auto tuntui pirteältä ja ei muuta kuin hanaa. Mutta ilo loppui lyhyeen, olin edennyt vain n.500-600m lädöstä kun vaihteen siirtäjän vipu petti ja vaihdekeppi muuttui hervottomaksi, keskeytys siis jälleen. Kyllä hatutti niin vietävästi, mutta tämäkin kuuluu motorsporttiin.

Aina ei onnistu vaikka kuinka yrittää. No korjataan viat ja uutta matoa koukkuun seuraavassa kisaviikonlopussa, se ajetaan Nokialla 11-12.06.2022 kaksi päiväisenä. 

Että tämmöinen on kilpailukauden alku mulla ollut. Hyvää kesän alkua kaikille.

t. Vesa


 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi