elmeri_peippo.jpgKuva:Robert Schürmann, Elmerin arkisto

Elmeri Peipolla tuskainen viikonloppu kartingin X30 Challenge Finland -sarjassa

12.06.2017

Lahden Pipon radalla ajetussa X30 Challenge Finland -sarjan toinen osakilpailu oli EMSC:n Elmeri Peipolla tuskainen ja turhauttava. Peipon karting-autosta oli kaikki puhti pois, eikä kovista yrityksistä huolimatta syytä siihen löytynyt. Senior-luokan A-finaalissa Peippo oli kuitenkin kumpanakin päivänä, mutta sijat 4 ja 11 eivät nuorukaista tyydyttäneet.

Suomen suosituimmaksi karting-sarjaksi usein mainittu X30 Challenge Finland -sarjassa EMSC:n Elmeri Peippo on tehnyt vakuuttavaa työtä. Sarjan Senior-luokan mestarina 17-vuotias Elmeri lähti tähän kauteen puolustamaan titteliään. Kouvolassa keväällä ajetun ensimmäisen osakisan jälkeen Elmeri oli pisteissä toisena ennen viime viikonloppuna ajettua Lahden osakisaa.
”Kouvolassa lauantai menin mönkään ja olin kuudes, mutta sunnuntaina voitin”, kertasi Elmeri ennen Lahden kisaa.

Elmeri aloitti Cadet-luokassa kartingin vuonna 2008, minkä jälkeen oli kartingin SM-sarjan vuoro kolmisen vuotta sitten. X30 Challenge Finland -sarja alkoi kuitenkin kiinnostaa SM-sarjaa enemmän vuonna 2014.
”X30 kuulosti paljon monipuolisemmalta, kilpailijoita on paljon ja kisoja ajetaan myös paljon. Autot ja moottorit ovat tasaväkisiä”, selvitti Pohjois-Tapiolassa lukion toiselle luokalle menevä Elmeri.

Sarjassa on erikoista myös se, että kisoissa on mahdollista tehdä ostotarjous jonkun kilpailijan moottorista. Hinta on 2200 euroa ja se maksetaan järjestäjälle, joka toimittaa uuden moottorin entiselle omistajalle.
”En muista, että tällaista olisi kertaakaan tapahtunut. Jos jollain kulkee ihan tajuttomasti, silloin kait joku voisi moottorista kiinnostua”, selvitti Elmeri.

Ensimmäisenä X30-vuonnaan Elmeri sijoittui sarjassa neljänneksi, seuraavana vuonna sijoitus oli toinen ja viime vuonna tuli Senior-luokan mestaruus.

Lahden viikonloppu oli Elmerin mukaan erittäin hankala. Auto ei tällä kertaa toiminut ollenkaan, eikä syytä saatu selville.
”Suoranopeutta ei ollut mitään, oli tosi hankalaa. Syyn epäillään olevan kaasarissa, mutta ei sitä saatu toimimaan, vaikka kuinka yritettiin säätää suuntaan ja toiseen”, harmitteli Elmeri kisan jälkeen.

Vaikka Elmerin mukaan kisat menivät huonosti, eivät kait neljäs ja 11:s sija sentään 42 kuljettajan porukassa nyt niin kovin huonosti ole. Jos on voittamaan tottunut, pettymyksen toki ymmärtää.
”Nyt ajettava testiä ja etsittävä syy ongelmiin. Seuraava kisa ajetaan kuukauden päästä, heinäkuun toisena viikonloppuna.”

Muillakin sarjan pisteissä kärkisijoilla olevilla oli huonohko viikonloppu, joten mestaruustaistossa ei vielä mitään ole menetetty.

Sarjassa ajetaan viitenä viikonloppuna yhteensä 10 osakisaa. Senior-luokkaan pääsee vähintään 14-vuotias kuljettaja. Master-luokkaan täytyy olla vähintään 30-vuotias. Lopullisiin sarjapisteisiin lasketaan kahdeksan parhaan kisapäivän tulos.

teksti: Kikka