eMOTORSPORT MUKAAN EMSC:n TOIMINTAAN

23.02.2019

Vastaa kyselyyn.

Autourheilun virallinen eMotorsportsin SM-sarja ajettiin vuonna 2018 IeMA ry:n järjestämänä. Kilpailupelinä käytettiin Assetto Corsa -peliä (PC-alusta). Debytanttikilpailuihin oli mahdollista osallistua Asetto Corsan lisäksi myös ilmaisella Live For Speed -pelialustalla. Osallistumiseen SM-sarjaan vaadittiin joko rataleimatutkinto oikeilla autoilla tai eMotorsports-ajonäyte tuli olla suoritettuna.

Vuodelle 2019 neuvottelut sarjan järjestämisestä ovat vielä kesken, joten SM-sarjasta kuultaneen myöhemmin lisää.

Espoo Motorsport Clubin hallitus on päättänyt lisätä emotorsportin yhdeksi seuran harrastelajiksi, mistä syystä kartoitamme jäsenistön kiinnostusta lajiin. Etsimme samalla emotorsportista innostunutta henkilöä, joka ottaisi hoitaakseen EMSC:n emotorsport-jaoksen toimintaa.

Vastaa sähköpostitse: hallitus@emsc.fi alla oleviin kysymyksiin. Voit vastausten lisäksi kirjoittaa muitakin terveisiä hallitukselle. Vastaathan mahdollisimman pikaisesti, mutta viimeistään 28. päivään helmikuuta mennessä! (Kopio kysymykset sähköpostin viestikenttään ja vastaa siinä, esimerkiksi, tai sitten erillisenä tekstitiedostona.)

KYSYMYKSET
•    Onko ”virtuaalinen autourheilu” tuttu juttu?
•    Millä tasolla sitä harrastat: ”HC-simuilu”, satunnainen ajelu vai ihan vain ”pelailu”?
•    Millä alustalla pelaat (PC, PS4, Xbox)?
•    Mitä peli-/simulaattorialustaa käytät?
•    Miten autourheiluseurasi voisi mielestäsi toteuttaa virtuaalista autourheilua?

•    Oletko kiinnostunut vetämään EMSC:n emotorsport-toimintaa?
•    Muuta aiheeseen liittyvää?

Laita yhteystiedot vielä vastauksen mukaan, kiitos jo etukäteen!

terveisin,
EMSC:n hallitus