Kimi_terveiset.jpgEnnen kilpailun alkua kuljettajat ja yleisö kokoontuivat paikalle tuodun television eteen kuuntelemaan Kimi Räikkösen videotervehdystä.

HUIPPUHIENO KESTÄVYYSAJO-KISA BEMBÖLESSÄ

02.09.2019

Bembölen karting-radalla tiistaina 27.8.2019 koettiin suuria tunteita ja vietettiin ikimuistoinen ilta, kun Tiistaiturnauksen 2019 viimeinen koitos, Kestävyysajo, oli vuorossa.

Kilpailu aloitettiin ohjaajakokouksella, jonka jälkeen kuljettajia sekä yleisöä pyydettiin televisioruudun ääreen. Karting-jaoston puuhanainen Silvia oli tavannut Kimin aikaisemmin Bembölen radalla ja pyytänyt Kimiltä yllätyksen kuskeille. 

Kimi on aikoinaan aloittanut oman uransa juuri Bembölen radalta, ja kävi tänä kesänä radalla myös poikansa kanssa. Robin oli jo kuin vanha tekijä kiertäessään Bembölen rataa.

Kestävyyskisan kilvanajo oli mukava aloittaa Kimin tervehdyksen ja tsemppien jälkeen. 

Cadetit ajoivat 30 minuutin kisan, microt 40 minuutin sekä Minit ja Raketit 45 minuuttia. 

Sää oli elokuun lopun päiväksi todella lämmin, mikä teki kestävyysajosta vieläkin raskaampaa. Kuskit jaksoivat kuitenkin ajaa hienosti loppuun asti jokaisessa luokassa ja isommilta kolareilta vältyttiin.

Oli hienoa huomata, että vuoden 2018 Tiistaiturnauksien lähes kaikki kovimmat kuskit olivat saapuneet paikalle ja osallistuivat myös tämän vuoden kestävyysajoon. Radallamme nähtiin myös OKJ-luokan Suomen mestari 2019 Tuukka Taponen. Onnea Tuukalle MM-kisoihin! 

Kilpailun aikana sekä jälkeen kuljettajia hemmoteltiin myös omalla spesiaalibuffetilla, josta löytyi suolaista ja makeaa jokaiseen suuhun. 

Vastaavia palkintoja ei ole ennen Tiistaiturnauksissa nähty. Kiitos sponsoreille: Racing Service Jaatinen, Motonet ja Kimi Räikkönen. 

Kiitokset myös kaikille osallistujille, talkooväelle ja Seppo Pekkalalle ajanoton järjestämisestä. 

Ohessa on
Tiistaiturnauksen lopputulokset 2019
Cadett ja Micro
Raket ja Mini
Kestävyysajon tulokset.