NordgrenEspanja.jpg

Hyvää oppia Katalonian MM-rallin asfalttiteiltä

17.10.2016

Juuso Nordgrenin ja Mikael Korhosen taival Espanjan MM-rallissa jatkui edellispäivien tapaan hieman takkuisesti, mutta ensimmäistä kisaansa Drive DMACK Fiesta Trophy -luokassa ajava suomalaispari pystyi kuitenkin parantamaan ajoaan päivän edetessä.

”Kaikki pätkät ajettiin läpi, mutta henkisesti varmaan pisin , minkä olen ralliauton ratissa viettänyt”, Nordgren sanoo.

”Tässä on niin monta muuttujaa ollut, kun periaatteessa kylmiltään lähdetään uudella autolla, uusilla renkailla ja ilman alustasäätöjä vetämään MM-rallia. Ei se ole helpoin lähtökohta”, nuorukainen jatkaa.

Perjantaina Nordgrenin Fiesta koki kovia, kun hiekkatiet olivat sateiden jäljiltä menneet todella huonoon kuntoon. Lauantaina rallikaravaani siirtyi asvaltille, joten yhtä varoen ei letkan viimeisten joukossa ajaneen Nordgrenin tarvinnut ottaa.
”Päivän tokalla pätkällä meni eturengas, ja jonkin verran siinä tuli tukkaan, mutta muuten ei ole ollut mitään huolia.”

Vaikka päivä olikin Nordgrenille henkisesti pitkä, joukkoon mahtui myös hyviä asioita.
”Aamu alkoi tosi tahmeasti, mutta päivän mittaan parannettiin. Eilisen jälkeen meillä oli vain tavoitteena ajaa varmoja kilometrejä tulevaisuutta varten ja siinä onnistuttiin. Vauhtia nostettiin hiljalleen ja iltapäivän lenkillä vähän vertailtiin tuloksia muiden aikoihin”, Nordgren kertoo.

Tietyissä paikoissa kokemuksen puute Fiestasta kuitenkin näkyi.
”Päivän viimeinen pätkä Saloussa meni kyllä aivan käteen. En saanut autoa kääntymään tiukkoihin mutkiin, kun en ole päässyt ’kikkailemaan’ Fiestalla. Yleisöä varten tehdyllä mikkihiiripätkällä takkiin tuli vähän turhan paljon.”

Katseet tulevaisuudessa                                    

Drive DMACK Fiesta Trophyssä autojen säätäminen on rajattu tiukasti, jolloin kaikilla kuljettajilla on autoissaan samat perussäädöt, kuten ajokorkeus, pyöränkulmat sekä ajonvakaajat. Nordgren kertoo, että Fiestasta saisi vielä paremman, mutta sääntöjen avulla autot pyritään pitämään luokassa keskenään tasavertaisina.
”Ihan hyvältä auto tuntuu, ja ensimmäiset omat säädöt tehtiin päivän viimeistä edelliselle EK:lle. Muutimme iskunvaimentimia siirtymällä. Siinä tuli vähän kiire, ja renkaiden paineet jäivät älyttömän korkeiksi. Alkuun sujui hyvin, mutta viimeiset viisi kilometriä oli aika liukastelua, kun renkaat lämpenivät ja paineet olivat aivan tapissa”, Nordgren harmittelee.

Ensimmäistä kisaansa asvaltilla ajanut Nordgren kertoo, että nuotittaminen on onnistunut, eikä muutoksia ole tarvinnut tehdä.
”Se on ollut positiivinen juttu. Nuotti on toiminut oikeasti todella hyvin. Sen verran hyvä rutiini meillä on kartturini Mikael Korhosen kanssa jo tällä hetkellä, että sillä pärjää ulkomaillakin.”

”Emme ole joutuneet nuotin runkoa muuttamaan, kuten mutkien muotoja tai mitään sellaista, mutta lisäsimme toiselle ajokerralle erilaisia muuttuvia tekijöitä, kuten likaa, mutaa ja soraa, jotka olivat tulleet isojen autojen jäljiltä”, Nordgren toteaa.

Ralli jatkuu vielä sunnuntaina.

Tilanne Drive DMACK Fiesta Trophyssa lauantain jälkeen:
1. Jon Armstrong  3.02.38,9
2.Gus Greensmith + 1.06,5
3. Max Vatanen + 1.30,3
--
8. Juuso Nordgren + 11.49,1

teksti: Joni Vainio

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi