korpivaara-alastarolle-2017.jpg

Ilmari Korpivaara kotikisaan Alastarolle

18.05.2017

Kovatasoisen pohjoismaisen STCC-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan perjantaina ja lauantaina Suomessa Alastaron radalla. Ilmari Korpivaara hakee menestystä Renault Clio Cupissa, ja puolustaa viimevuotista voittoaan.

STCC-sarja ei ole aiemmin vieraillut Suomessa koko laajuudessaan. Nyt koko komeus tuodaan Alastarolle rata-autoilun yhdeksi pohjoismaiseksi huipputapahtumaksi. Renaultit ajoivat viime vuonna jo vieraskilpailun Alastrossa, ja Korpivaara voitti tuolloin jälkimmäisen lähdön.

”Onhan tämä eräänlainen kotikisa, mutta toki olen ajanut täällä vain kaksi kilpailua aiemmin. Tavallaan kuitenkin Alastaro voidaan luokitella ikään kuin kotiradakseni. Odotan hienoa tapahtumaa, ja toivottavasti yleisö löytäisi myös paikalle. Todella paljon hienoja autoja ja kovaa kilpailua”, Korpivaara puntaroi.

”Alastaro on aika tasainen, ja ratana pidän siitä. Siellä on hyvin erityyppisiä mutkia, on hitaita ja tiukkoja mutkia, mutta keskinopeus pysyy silti ihan hyvänä. Radassa on hyviä elementtejä, ja siellä on mahdollista päästä ohi. Ohittaminen on huomattavasti helpompaa kuin monella muulla radalla.”

STCC-kausi alkoi Ruotsin Knutstorpissa kaksi viikkoa sitten. Korpivaara ajoi paalupaikat viikonlopun molempiin startteihin. Ensimmäisessä kisassa hän oli toinen, mutta toinen startti päättyi rengasrikon myötä keskeytykseen. 

”Nyt ollaan vähän takamatkalla. Kausi on kuitenkin vasta alussa. Voittoon tähdätään totta kai, mutta pitää myös muistaa, että pisteitä jaetaan vain kun tulee maaliin. Tärkeintä ovat nyt pisteet, ja tavoitteena tietenkin mahdollisimmat suuret pisteet. Auto on nyt huollettu ja korjattu avausviikonlopun jälkeen. Oma fiilis on oikein hyvä”, Korpivaara miettii.

Renault Clio -luokkaa johtavat tasapistein (41 p.) Julle Ljungdal ja Joel Jern. Korpivaara on pisteissä viidentenä (20 p.). Alastaron kisa on ensimmäinen luokan FIA NEZ -osakilpailu.

Alastarolla ajetaan harjoitukset ja aika-ajot perjantaina. Varsinaiset kisastartit ovat vuorossa lauantaina.

teksti: Miiro Koivula

 

 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi