Jaro Kinnunen_Peugeot 208 R2.jpeg

Jaro Kinnunen palaa rallipoluille Tunturin SM-rallissa

19.01.2018

Säästeliäästi viime vuonna kilpaillut Jaro Kinnunen laittaa tällä kaudella suuremman menovaihteen päälle ja lähtee kisaamaan Ralli SM -sarjan kaksivetoluokan kärkisijoista. Kinnusen Jarospeed-tiimi rakensi viime syksyn aikana Peugeot 208 R2 -auton, josta vastaavasta kilpurista heillä on kokemusta sekä Suomen että Ranskan maaperältä.

Valkoinen ralliauto sai näyttävän värityksen ja teipit ylleen, minkä jälkeen matka suuntaa kohti Rovaniemeä, jossa ajetaan SM-sarjan avaus, Arctic Ralli, 26.–27. tammikuuta.

 Kansan suussa edelleen Tunturirallina tunnettu vaativa kisa on tuplasti pidempi kuin muut sarjan osakilpailut. Kovana kilpailijana tunnettu Kinnunen tiedostaa tulevan rallin vaikeuden.
”Tykkään ajaa Tunturissa, ja yleensä ollaan oltu siellä aivan kelvollisessa vauhdissakin. Lähden järkevällä taktiikalla, mutta toki SM3-luokan kärkisijat siintävät mielikuvissa.”

Kinnusen paras sijoitus on luokkavoitto kolmen vuoden takaa, jolloin hän oli myös koko kisan nopein kaksivetoinen.
”Kertaakaan en ole päässyt ajamaan täysin ongelmatonta kisaa Rovaniemellä, vaikka voittoonkin ollaan ylletty. Joka puhtaalla suorituksella pääsee maalilipulle, palkitaan melko suurella pytyllä”, Kinnunen toteaa.

Tiimin kartanlukijana jatkaa kokenut Tuukka Shemeikka, jonka kanssa Jaro Kinnunen ehti jo avata kisakauden viime viikonloppuna Kaloppi-rallissa. Testikisana mainiosti toimineen koitoksen tuloksena oli luokkavoitto ja yleiskilpailun seitsemäs sija.
”Ajollisesti sujui kivasti, erityisesti kisan toinen puolisko. Kun pari edellistä kautta olen ajanut vanhemmalla kalustolla, tuntui moderni R2-auto nyt tosi hyvältä. Tämä kääntyy ratista kuin ajatus ja pysähtyy kyllä jarrupolkimesta.”

”Kilpuri on rakennettu täysin uudelleen, ja uskon kaluston olevan huippuluokkaa. Tiimi ja kuljettajat lähtevät täynnä intoa SM-kauteen.”

Lähde: Ralli SM 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi