Soimetsa_Niinimaki_2609.JPGToisen päivän huollossa riitti säpinää ennen viimeistä kolmen pätkän lenkkiä. Huollossa Jukkis Kesseli ja Petsku Ekroos painavat hommia kartanlukijan Seppo Niinimäen valvovan silmän alla. Kuva: Tero Kiira

Jukka Soimetsä ongelmien kera luokkakakkoseksi Lahden Historic Rallyssa

25.07.2017

Lahden EM Historic Rally oli raskas kilpailu historic-autoille. Ensinnäkin reitti oli melkoisen vauhdikas, ulosajoja ja keskeytyksiä sattui todella paljon. Kun vielä toisen päivän viimeiselle lenkille taivaalta tuli kaatamalla vettä niskaan, riitti tiukkoja tilanteita vielä viimeiseen metriin saakka.

Jukka Soimetsä ja kartanlukijansa Seppo Niinimäki lähtivät Lahden kisaan hyvillä mielin. Talvella ajetuissa Historic Rally Trophyn osakilpailuissa Soimetsä oli ollut hyvässä vauhdissa ja samaan tahtiin piti jatkaa sorapinnallakin. Valitettavasti kesän ensimmäinen osakisa Salon Perniössä päättyi jo alkuvaiheissa teknisen vian vuoksi keskeytykseen, joten Lahtea silmällä pitäen ei tuntumaa sorateihin juurikaan kertynyt.
”Vähän tässä vielä jännittää sekin, että meidän edellisestä nuottikisastamme on 10 vuotta aikaa. HRT:n kisoissa ajamme ilman nuotteja, reittiin emme siis pääse ennakkoon tutustumaan”, paljasti Soimetsä.

EM-osakilpailun arvo toi eteläeurooppalaisiakin jonkin verran mukaan Lahden kisaan, mutta myös moni kansallisissa kisoissamme menestynyt oli lähtenyt Lahden ympäristön vauhdikkaille teille. Soimetsän luokassa oli kolme osanottajaa, kovimmaksi tiedettiin etukäteen tervakoskelainen Janne Lindberg.

Perjantain ensimmäisellä lenkillä Soimetsä ja Niinimäki selvästikin totuttelivat nuotista ajamiseen. Pikku hiljaa homma alkoi luonnistua, ja ero Lindbergiin kapeni pätkä pätkältä enemmän ja enemmän.

Lauantaina, yön yli nukuttua, homma lähti jälleen hienosti käyntiin. Harmittavasti kuitenkin tekniikkaongelmat tekivät ajamisen hankalammaksi.
”Meiltä katkesi pakoputki kesken kaiken, ja tehot laskivat ihan minimiin. Nuottejakaan ei oikein siinä metelissä tahtonut kuulla, joten tilanteitakin tuli sitten vähän enemmän kuin muilla pätkillä. Saimme kaiken lisäksi vielä aikarangaistuksenkin, kun remontin vuoksi hieman myöhästyimme erikoiskokeen lähdöstä”, selvitti kisan jälkeen kartturi Niinimäki tilanteita.

”Huollossa pojat, Jukkis Kesseli ja Petsku Ekroos, korjasivat auton pakoputken kuntoon, mutta sitten heti huollon jälkeisellä pätkällä moottorista meni  vielä mäntäkin.”

Kaikesta huolimatta kaksikko taisteli vielä kilpailun kolme viimeistä erikoiskoetta ja tulivat lopulta maaliinkin.
”Auto ei kuitenkaan enää lähtenyt käyntiin, kun piti ajaa maalirampin yli. Oli pakko työntäen siirtää sitä.”

Soimetsä ja Niinimäki sijoittuivat luokassaan kakkoseksi. Eroa luokkavoittajaan Janne Lindbergiin kertyi luonnollisesti enemmän kuin kuljettajakaksikko olisi toivonut.
”Tiedettiin, että Lindberg menee menojaan, mutta olisi ollut kiva ilman ongelmia nähdä, kuinka korkealle yleiskilpailussa oltaisiin ylletty.”

”Normaaleista” ralleista poiketen historic-rallien tuloksista ei kannata luokkien vertailuja tehdäkään, sillä autojen tekniset ominaisuudet poikkeavat valtavasti riippuen auton iästä ja silloisista säännöistä. Lahdessakin oli autoja nelivetoisista, 80-luvun lopun autoista aina 60-luvun alkuvuosien kaksivetoisten yksilöihin.

Soimetsä ja Niinimäki voivat hyvillä mielin olla tyytyväisiä luokkansa toiseen sijaan sekä ylipäätään maaliin pääsyyn.
”Taas se nähtiin, kuinka Jukka ei koskaan luovuta. Niin kauan kuin vähänkin on mahdollista, että auto kulkee eteenpäin, niin kauan Jukka taistelee”, kehaisee Seppo kuljettajaansa.

teksti: Kikka Kuosmanen

 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi