Stoppi at.jpgKuvassa vasemmalta ek:n kakkospäällikkö Mika Hurula, hänen vieressään istumassa Sami Salminen, selin seisomassa Niina Seppälä , Eija Seitz, sekä Tanja

Kiitokset vielä kerran Päijälän EK:n toimitsijoille

12.08.2016

Vuoden 2016 MM Neste Rallin erikoiskokeen 14/18 tekninen hoitaminen oli EMSC:n vastuulla. Kaikki paikalla olijat saivat roppakaupalla kokemusta ja mukavia muistoja maailman parhaiden rallikuljettajien myötä, eikä ainakaan vielä tähän mennessä korviin ole kantautunut mitään suurempia mokia.

Kaikki alkoi myöhään keväällä, kun EMSC vastaanotti pyynnön hoitaa Päijälän erikoiskoe. Ensimmäiset reaktiot olivat voimakkaasti myöntymisen puolesta. Kun vielä saatiin lisäapua Lohjan, Salon, Oriveden, Päijälän ja Kuopionkin suunnalta, H-hetken lähestyessä ei Päijälään lähtöä tarvinnut katua. EK-päällikön tehtävän otti vastaan lohjalainen Jarmo Mäkinen, joka teki aivan valtavan työn. Mies vietti koko rallia edeltävän viikon Päijälässä, sadat ja sadat ajetut kilometrit alkoivat jo kisan jälkeen näkyä sekä autossa että miehessä.

”Kaiken kaikkiaan meitä autourheilijoita oli töissä pätkällä yli 60 henkilöä, lisäksi oli kylän ihmisiä, hirviseuran jäseniä ja muita paikallisia. En kyllä etukäteen arvannut, että töitä olisi näin paljon, mutta kaikki meni oikein hyvin. Suuret kiitokset kaikille”, rupatteli väsynyt, mutta rauhallinen Mäkinen majapaikassa, metsästysmajalla lauantai-iltana.

EK-päällikön apuna kisapäivää edeltävänä viikonloppuna kävivät supermiesten ryhmä – Raimo ”Raiccu” Leppänen, Jarkko Latvala,  Jukka Vallineva, Raimo Niemi, Pertti Plathan ja Kalevi Vainio – hoitamassa Päijälän pätkän merkitsemiset ja AT-asemat kuntoon alkavaa nuotitusjaksoa varten.

Kokoonnuttiin metsästysmajalle


Pihapiiriin mahtuivat kaikki autot sekä asuntovaunut. Majassa oli majoitustilaa sekä tilava keittiö yms. Lisää nukkumapaikkoja löytyi aitasta. Saunakin oli.
 


Naiset pääsivät majoittumaan omaan huoneeseen. Uni olisi maistunut paremminkin, aikataulu ei vain sallinut kuin runsaan kahden tunnin rupeaman.
                      

Suurin osa pätkän toimihenkilöistä saapui paikalle perjantai-iltana. Tätä ennen EMSC:n Raimo Niemi ja Pertti Plathan olivat myös tehneet valtavan työn EK:n materiaalin kasaamisessa sekä porukan ravitsemiseksi.  Ennakkoon töitä pätkän onnistumiseksi tekivät tietysti monet muutkin. EK-päällikön mukana ennakkokoulutukseen osallistui lisäksi Eija Seitz, joka vastasi erikoiskokeella ajanottopisteiden toiminnasta ja opasti omalta osaltaan henkilökunnan tehtäviensä saloihin. Henrikssonin Helge oli kerännyt ison porukan mukaan järjestysmies- ja sulkumiestehtäviin. He tulivat yhteiskuljetuksella lauantaina aamuyöstä suoraan pätkälle.


Pätkähenkilökuntaa: Hannu Mattila (vas.), Soini Liimatainen, Jorma Vuorentausta ja Heikki Vuolimaa.

Majoittumispaikka oli metsästysseuran maja, hirsirakennus aittoineen sekä sauna ja puucee. Vieressä virtasi vuolas joki. Vesi taisi olla siinä niin kylmää, että vain harva uskaltautui saunasta kastautumaan. Majassa oli kuitenkin hyvä varustus. Oli sähköt, televisio, mikroaaltouuni yms. Naisväki sai nukkua majalla kahdessa erillisessä huoneessa, osa miehistä yöpyi aitan kerrossängyissä, osa porukkaa oli varustautunut matkaan asuntoautolla.

Perjantai-iltana kokoonnuttiin pihagrillin ympärille syömään makkaraa, salaatteja ja kulautettiinpa muutama juomakin pölyisiin kurkkuihin illan aikana. Alkuillasta tutustuttiin grillin ympärillä porukkaan hieman paremmin, esittäydyttiin lähemmin toinen toisillemme. Oli kiva kuulla kunkin henkilökohtaisesta autourheilutaustasta ja kisakokemuksista. Oikein mukava jutustelutuokio tuli vietettyä.


Perjantaina vietettiin kiva ilta majapaikan pihagrillin ympärillä. Kun porukkaa oli useasta eri autourheiluseurasta, esittelyn myötä jokainen tuli toisilleen tutuksi. Samalla kuultiin, kuinka mahtavia ja ammattilaisia autourheilutyyppejä meillä onkaan jengissä.

Myöhemmin illalla Eija ja Aittolan Marja kertasivat vielä pätkän hoitoon liittyviä asioita. Vielä puolen yön jälkeen odoteltiin järjestäjän lupaamia Virve-radiolaitteita, jotka olivat noin kolme tuntia myöhässä. Nukkumaan hiljennyttiin noin klo 2.00 aamuyöstä. Kun herätys oli jo klo 4.30, majan pihamaalla voi herätyksen jälkeen sanoa nähdyn ”kaikenlaisia nassuja”. Aamupalapaikalle klo 5.00 ja asemapaikalle klo 6.00. Siitä se sitten lähti käyntiin.


Kuistin pöydän ääressä käytiin vielä tärkeitä asioita läpi. Tarkkana kuuntelemassa Seija Nyyrölä (vas.), Raija Vuorentausta sekä Eija Seitz.

 

Toimintaa riitti aamukuudesta iltakuuteen

”Normaaleihin” ralleihin verrattuna Neste Rallin AT-toiminta oli täällä hieman erilaisempaa. AKK:n puolesta AT-pisteisiin tuli kaikki tarvittava materiaali (teltat, pöydät, tuolit, kellot, pöytäkirjat, kynät, timekeeping-liivit yms.). Meidän piti vain saapua paikalle, kukin omiin ennalta sovittuihin toimipisteisiin. Pätkä meni aamulla klo 6.00 kiinni, silloin piti jo olla asemissa valmiina.

Ensimmäiset järjestäjän etuautot saapuivat noin klo 7.00, klo 8.00 tuli jo ”virallisempia” etuautoja, mm. Seppo Harjanne Michele Moutonin kanssa, Jarmo Mahosella oli joku muu tärkeä FIA-mies kyydissään jne.

Aamun ensimmäinen pätkä oli Ouninpohjan 33-kilometrinen. Muutama auto ehti ajaa pätkän normaalisti ennen kuin Italian Lorenzo Bertellini aiheutti ulosajollaan pätkän keskeyttämisen ja lopulta vaihtumisen siirtymäksi.

Ja vielä samaan aikaan sitten alkupään autoista numerolla 6 ajanut Eric Camilli ajoi ulos meidän pätkällämme. Taukoa tuli hetkeksi tässäkin vaiheessa, mutta onneksi vain toviksi. Miesvahinkoja ei sattunut, auto vain meni melko huonoksi.

Kun kilpailijat ajoivat Ouninpohjan siirtymänä, aikaa oli Päijälän alkupäässä hieman runsaammin. Jokunen kartanlukija tuli kävellen AT:lle ennen autoaan. Tunnelma oli leppoinen ja oli kiva rupatella. Aikoinaan mm. Juha Kankkusen ja ranskalaisen Didier Auriolin kartturina toiminut ranskalainen Denis Giraudet heitti jopa muutaman sanan suomen kielelläkin (päivää, kiitos, näkemiin…) ennen kuin lähti kuljettajansa Yoann Bonaton Citroënissa kohti lähtö-AT-asemaa.

Eipä sitten aikaakaan, kun Päijälä oli täydessä vauhdissa. MM-sarjalaiset ajoivat pätkän kahdesti ja heidän välissään vielä Vetomiehet, neli- ja kaksivetoisillaan. Sääennustus lupaili sadettakin, mutta onneksi kovin sade sattui juuri pätkien (EK 14 ja 18) väliin, joten suurin osa meistäkin pääsi sateelta suojaan. Tauolla Plathanin Pera pisti kertakäyttögrillit pöhisemään lähtöpäässä ja tarjosi lähellä oleville maukkaat rallimakkarat.

Kaikki oli ohi noin klo 18.10, minkä jälkeen vielä siivottiin jälkemme, kerättiin kamat kasaan ja siirryttiin majapaikalle syömäänsekä saunomaan.

Päivä oli sujunut oikein mallikkaasti. mistä suuri kiitos kaikille – ja ihan jokaiselle –  paikallaolijoille. Nyt kun homma tuli kerralla opittua, eiköhän hoideta ensi vuonnakin homma uudelleen.

teksti: Kikka Kuosmanen, kuvat: Marja Aittola, Peter Staack

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi