MeriLevula.jpgMeri Levula ja Kimi's Can

Mestareiden ilta

16.01.2017

Vuonna 2016 menestyneet suomalaiset autourheilijat palkittiin loppiaisen jälkeisenä lauantaina 7. tammikuuta Jyväskylän Paviljongissa. Paikalla oli lähes 1500 henkilöä, mutta suuresta ihmismäärästä huolimatta tunnelma oli lämmin ja erittäin onnistunut.

Espoo Motorsport Clubin jäseniä oli valokeilassa useita. Suorastaan ylpeinä seurasimme palkintojenjakoa, jossa vierähti kaiken kaikkiaan kolmisen tuntia – lajeja ja kilpailijoita on todella paljon.

Mikael Korhonen korkeimmalla korokkeella

EMSC:n kilpailijoista SM-kultamitalin sai kaulaansa Ralli SM -sarjan SM3-luokan kartanlukijoiden mestaruuden voittanut Mikael Korhonen. Kartanlukijoiden pisteet kauden aikana menivät sen verran ristiin, että vaikka Mikael voitti kultaa, hänen kuljettajansa Juuso Nordgren joutui tyytymään SM-hopeaan. Valitettava keskeytys SM-sarjan viimeisessä osakilpailussa pudotti Juuson kakkoseksi, Mikaelin mitaliin tällä ei ollut merkitystä. Kaksikko oli kuitenkin tyytyväinen mitaliinsa, sillä nyt on katseet suunnattu jo kauteen 2017. Mikäli kaikki huhut pitävät paikkansa, tänä vuonna seurataan emsc:läistä kartanlukijaa MM-ralleissa.

 


Jani Kaleva SM-hopeaa

Rata-autoilun Formula Ford -luokassa ajanut Jani Kaleva nappasi SM-hopeaa. Vielä Jani ei osannut kertoa suunnitelmia tälle kaudelle, mutta jos kehonkielestä voisi jotain päätellä, ei Jani ainakaan vielä huolettomaksi huoltomieheksi aio heittäytyä.

SM-pronssia tulikin jo useammalle EMSC:n kuljettajille. Rallin SM4-luokan kartanlukijoiden kisassa Pasi Kilpeläinen pokkasi pronssia. Rallicrossin NEZ-sarjassa S1600-luokassa Kalle Markkanen suoriutui kolmanneksi, Kalle ei valitettavasti päässyt mitaliaansa hakemaan. JM-Liigajoukkue keräsikin sitten oikein roppakaupalla SM-pronssimitaleita. Joukkueeseen kuului 10 kuljettajaa ja kaksi joukkueenjohtajaa. Liigajoukkueen kokoonpano vuonna 2016: joukkueenjohtajana toimi Marko Angervuo ja Kimmo Wiman. Kuljettajina Marcus Grönholm, Niclas Grönholm,  Jukka Lassila Kari Piira, Mathias Hertén, Petro Koski, Juha Rytkönen, Miko Simonen, Jussi Klemola ja Manu Juhola. Kaikki EMSC:n jäseniä.

Team MGR

JM-liigalaiset ja Team MGR saatetaan nähdä ensi vuonna SM JM-Liiga -kisassa Kokemäellä elokuun loppupuolella, kukapa tietää…

Lisäksi kansainvälisessä Renault Clio Cup Nordicissa EMSC:n Ilmari Korpivaara sijoittui kolmanneksi.

Ja kuin pisteeksi iin päälle, aivan uskomaton tunnelma oli salissa, kun EMSC:n Meri Levula nousi ihanassa iltapuvussaan vastaanottamaan Kimi Räikkösen lahjoittamaa kiertopalkintoa – Kimi’s Can – menestyneelle karting-kuljettajalle. Meri oli nyt viides kuljettaja, jolle palkinto annettiin, mm. Niko Karin nimi löytyy parin vuoden takaa pytyn kyljestä. Meri vei kyllä koko juhlakansa sydämet, niin upea ja välitön tyttö, joka tanssi täysillä (kuten ajaakin) siellä aikuisten joukossa – eikä muuten ollut ensimmäinen joka lähti välillä huilaamaan… Hyvä Meri!

Pahoittelut että kaikki palkinnon saajat eivät tarttuneet kameraan.