juuso_Neste_Ralli_17.jpg

Nordgrenin ja Korhosen MM-ralli WRC2-luokassa oli pettymys

31.07.2017

Juuso Nordgrenin urakka Jyväskylän MM-rallin WRC2-luokassa toi mukanaan rengasrikkoja ja keskeytyksen, mutta viimeisenä päivänä sentään luokan toiseksi nopeimmat pätkäajat.

Perjantaina Nordgren ja Mikael Korhonen kärsivät yhden rengasrikon ja hävisivät erikoiskokeella tehtyjen rengastalkoiden jälkeen lähes kaksi minuuttia.

Lauantaina ajaminen jäi kesken käytännössä ennen kuin se ehti edes alkaakaan. Tuplarengasrikko päivän toisella erikoiskokeella päätti matkanteon, sillä mukana ei ollut kuin yksi varapyörä.
”Päijälän pikkutiellä, uudella hidastuslenkillä linja valui leveäksi ja osuimme kiveen. Harmittaa, sillä lauantaina olisi ollut ohjelmassa lempipätkiäni, Nordgren kertasi.
”Perjantai oli todella pitkä päivä ja tänään todella lyhyt. Mitään välimallia meillä ei näemmä ole”, Nordgrenin kartanlukija Mikael Korhonen naurahtaa.

Nordgren oli aloittanut lauantain hyvin. Pohjalla oli jo nopein aika aamun ensimmäiseltä erikoiskokeelta Pihlajakoskelta.
”Aamu lähti hyvin käyntiin. Emme tehneet autoon eilisen jälkeen mitään muutoksia. Toisella pätkällä ennen rengasrikkoja olimme väliajoissa luokkamme nopeimpia”, Nordgren kertoo.

Nordgren ei pistä keskeytystään huonon tuurin piikkiin, vaan ottaa syyn omille harteilleen; kaikki sisälinjojen kivet oli kyllä merkattu nuotituksessa, muttei ulkoreunan, koska linjan ei olisi pitänyt mennä niin leveäksi.
”Huonoa tuuria oli se, että eilen meillä oli kaksi rengasta mukana, mutta tänään vain yksi. Ajattelin, että lauantain lenkillä tiet ovat kovempipintaisia kuin perjantaina ja päätimme ottaa vain yhden vararenkaan mukaan. Sillä olisimme lisäksi saaneet painohyötyä nopeille pätkille”, Nordgren sanoo.

Nordgren osoitti vauhtinsa MM-rallin päätöspäivänä

Juuso Nordgren jatkoi Jyväskylän MM-rallia Ralli2-säännöllä sunnuntaina. Viikonlopusta jäi kuitenkin hapan maku, vaikka vauhti riittikin kansainvälisellä tasolla.

Sunnuntaina rallissa ajettiin yhteensä neljä erikoiskoetta. Nordgrenin tavoitteena oli ajaa WRC2-luokassa hyviä pätkäaikoja ja onnistuikin tavoitteessaan. Lempään ensimmäisellä ajokerralla Nordgren oli toinen ja Oittilassa plakkariin tuli pohja-aika.

Kun samat erikoiskokeet ajettiin iltapäivällä uudestaan, oli tuloslista Nordgrenin osalta aamun uusinta. Päätöspäivän kaksi nopeinta aikaa WRC2-luokassa saivat nuoren karkkilalaisen muuten synkkään viikonloppuun pienen valonpilkahduksen. Nordgren oli päivän toiseksi nopein luokassaan.
”Tänään sujui jo paremmin ja rennolla fiiliksellä ajettiin pätkät läpi. Ajamisessa oli vielä hakemista ja vähän turhia sladeja mahtui päivään”, Nordgren sanoo.

Vaikka sunnuntain tulosliuskoja selatessa Nordgrenin vauhti näyttää olleen kohdallaan, kaikki ei sujunut aivan suunnitellusti.
”Vikalla pätkällä spinnattiin jälkimmäisessä hidastusshikaanissa ja aikaa meni varmaan kolme sekuntia.”

Ongelmat sävyttivät Nordgrenin viikonloppua, eivätkä päätöspäivän hyvät ajat paljoa mieltä ylentäneet.
”Ei se lämmitä, että tässä vaiheessa kisaa ajetaan pohja-aikoja. Vauhdin olisi pitänyt olla tällaista jo perjantaina. Ja olikin, mutta sitten tuli ensimmäinen rengasrikko.”

Nordgrenin kartanlukija Mikael Korhonen on samoilla linjoilla.
”Hyviä vetoja, kun kaikki sujui ja tultiin puhtaasti. Kyllä se vauhti on siellä, mutta perjantaina Jukojärven ongelmien jälkeen pakka vähän levisi.”

Jyväskylän jälkeen Nordgrenin kalenteri on tyhjä, eikä mitään varmaa kerrottavaa tulevaisuudesta ole.
”Haluja olisi ajaa SM-sarjan jäljellä olevat kisat, mutta se vaatii taloudellisia ponnistuksia, jotta päästäisiin ajamaan”, Nordgren toteaa.

teksti: Joni Vainio ja kuva: Nikos Katikis/Rallypixels

TULOKSET WRC2:
1. J. Huttunen FIN Skoda 2.29.30,9
2. Q. Gilbert FRA Skoda +2.17,8
3. T. Cave GBR Hyundai +3.43,0
4. O. Pryce GBR Ford +6.08,7
5. S. Tempestini ROM Citroën +7.56,2
---
9. J. Nordgren FIN Skoda +51.56,2

 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi