IMG_2795.jpegMarcus Grönholm esittelee omassa rallimuseossaan Team MGR:n menopeliä elokuun viimeisenä viikonloppuna ajettavassa JM SM Liigassa.

Team MGR osallistuu JM SM Liigaan 2016

12.08.2016

Autourheiluseurojen jokamiehenluokan joukkueille tarkoitettu JM SM Liiga -kilpailu ajetaan elokuun viimeisenä viikonloppuna Honkajoella Pesämäen radalla. Marcus ja Niclas Grönholmin Team MGR on yksi vahvoista ennakkosuosikeista ja joukkue edustaa samalla myös Espoon Motorsport Clubia.

AKK:n sääntöjen mukaan seurat ilmoittavat joukkueet, joiden kuljettajat voivat olla muidenkin kuin ilmoittajaseuran jäseniä. Team MGR:n kuljettajat ovat ympäri Suomea.

”Alun perin idea JM-liigajoukkueen kasaamisesta lähti THU-Teamin Kimmo Wimanin ja Ylä-Kemijoen UA:ta edustavan Kari Piiran ehdotuksesta. Tein aiemmin hieman töitä Kimmon rallicrossia Amerikassa ajavan Jonin kanssa, mistä syystä Kimmo ehdotti minullekin joukkueeseen liittymistä”, kertaa Marcus Grönholm.

”Kieltäydyin ensin, mutta Kimmo sai minut sinut lähtemään mukaan. Matkan varrella joukkue on osoittautunut erittäin kovatasoiseksi. Halusin olla mukana keräämässä yhteistyökumppaneita, sillä kuljettajat ovat todella hyviä ja autot myös. Systeeminä on se, että jokainen kerää jotain yhteiseen pottiin.”

Marcus Grönholm on kaikille tuttu rallin kaksinkertainen maailmanmestari, eikä vuosien varrella ole jokamiehenluokkaan tutustunut muutoin kuin poikansa Niclaksen edesottamuksia siellä seuraten.

”Nyt täytyy kyllä vähän yrittää ajaa omalla JM-Fiatillani, jotta saan edes jonkinlaista tuntumaa autoon ennen kuin kisa alkaa”, paljastaa Marcus.
”Minä taidan meidän joukkueessamme olla se heikoin lenkki, koska kokemusta on niin vähän.”


Niclas Grönholm on viime aikoina totuttu näkemään rallicrossin MM-sarjassa hieman toisenlaisen auton ratissa.
Tässä Niclas istuu oman jm-Fiatinsa ratissa valmiina taistelemaan liigapisteistä isänsä ja joukkueen mukana.

 

Joukkueenjohtajina toimivat Marko Angervisto Lappajärven UA sekä Kimmo Wiman THU-Teamista. Kuljettajat: Marcus Grönholm ja Niclas Grönholm Espoon MSC, Jukka Lassila Kauhavan UA,  Kari Piira Ylä-Kemijoen UA, Mathias Hertén NNSB, Petro Koski Nokian UA, Juha Rytkönen Suonenjoen UA, Miko Simonen Pieksämäen UA, Jussi Klemola Vetelin UA ja Manu Juhola Päijät-Hämeen UA.

Vuoden 2016 JM Liigaan on ilmoittautunut 34 joukkuetta. Monet näistä ovat osallistuneet jo vuosia Liigaan, joissakin on jo pari vuotta ollut täsmälleen samat kuljettajatkin. Joukkueessa saa olla kuljettajia 6–10 sekä kaksi joukkueenjohtajaa. Joukkueet on jaettu lohkoihin, joista kaksi parasta pääsee jatkoon. Näin 12 joukkuetta jatkaa sunnuntaille. Näistä kahdesta lohkosta kolme parasta kummastakin ratkaisevat suomenmestaruuden kuuden joukkueen finaalissa.

Kaiken kaikkiaan lauantaina, ensimmäisenä kilpailupäivänä ajetaan yhteensä 140 lähtöä ja sunnuntainakin vielä 84.

Team MGR luottaa jokamiehenluokan Fiat 133 -autoihin, joissa on 1650-kuutioinen twincam-moottori. Takavetoinen auto painaa noin 700 kg. Testipäivänä joukkue kävi kellottamassa autojaan Honkajoen lähtösuoralla. Lähtöviivalta 100 metrin päähän autoilta kului naftisti yli viisi sekuntia. Kovasti takapainoinen Fiat nostaa miehekkäästi keulaa startissa.

”Liikaa ei saisi nostaa. Autosta pitää myös yrittää tehdä mahdollisimman helppo ajettava, jotta sillä Pesämäen nopeahkolla radalla pärjää”, kertoi pieksämäkeläinen 25-vuotias Miko Simonen, joka on autonsa itse rakentanut.
”Vuoden vaihteessa aloitin tämän auton rakentamisen. Pakko myöntää, että autotallissa on tullut vietettyä lähes kaikki illat. Nyt on kuitenkin hyvä fiilis lähteä liigakisaan. Joukkue on aivan mahtava ja uskon, että meillä on hyvät menestymisen edellytykset.”

Marcuksen auto ei vielä tätä kirjoitettaessa ollut aivan valmiina. Marcus kertoi, että kiskolainen ”rakentajavelho” Veli Saarinen auttelee Grönholmeja rakentamisessa. Vaikka Saarinen oli jo ikään kuin jäänyt eläkkeelle rakenteluhommista, hän innostui uudestaan kuullessaan Marcuksenkin lähtevän ajamaan.

”Annoin Velille ohjeet, että autossa ei saa missään olla mitään klappia, ja jarrut on tehtävä ihan vimpan päälle, niin hyviksi kuin ikinä vain saa”, paljasti Marcus.

Mitään paineita ei Marcus eikä Niclas liigakisassa pärjäämisestä ota. Marcus erityisesti sanoi, ettei ole millään tavalla miettinyt kunniaa ja mainetta tässä kohtaa.

”Tärkeintä on, että meillä on kivaa.”

Niclas kuitenkin paljasti, että tavoitteita on kuitenkin liigaviikonloppuun  asetettu.
”Voittoa lähdetään hakemaan, ja mitali on minimitavoite.”

Toivottakaamme kaikki joukkueellemme onnea kisaan. Toivottavasti onni suosii!

Team MGR:n yhteistyökumppaneita:

Omameklari Oy
Bayerncar Oy
Jalas/Tegera
PH-Peltiasennus Oy
T:mi Seppo Ruusunen
Sisä-Suomen Kattokeskus Oy
Klemolan Betoni Oy
Autovaraosa J.P. Lassila Oy
Stilberg Oy
Koneurakointi Vesa Koivisto
Finnlamelli Oy

teksti: Kikka Kuosmanen