Baarman_20230211-DSC_8754.JPG

Baarman - Saari innolla Ilomantsiin

10.03.2023

F-Cup Rallisarjan kauden toinen osakilpailu ajetaan lauantaina 11.3. Ilomantsissa, kun Ilomantsi Ralli vastanottaa kuljettajat iloiseen Itä-Suomeen rallattelemaan.

Fartmonkeygaragen kuljettajakaksikko Bjarne Baarman (EMSC) - Miika Saari (EPUA) ovat myöskin mukana Honda Civic Type R:llään, tietenkin tosissaan, muttei vakavissaan

Kauden avauskilpailussa Tuurissa pistetili karttui 8 pisteellä, sijoitus Nuotti-kategorian väliluokassa oli seitsemäs. Pisteitä ja sijoituksia tärkeämpää on kuitenkin oppia kaikesta mikä liittyy nuotitukseen ja nuotista ajamiseen. Päätähtäin on asetettu Suomen MM-ralliin vuonna 2024 ja kalustoksi jotakin sähäkämpää kuin F-Ryhmän Honda.

- Tuurissa huomattiin nopeasti että haasteita on nuotin kanssa vielä rutkasti, esimerkiksi etäisyydet heittelivät. Paljon on työtä edessä, mutta nyt on joku vertailuaskelma josta lähdettiin liikkeelle, kertoo Baarman.

Ilomantsi Rallia varten on myös autoa huollettu ja korjailtu Tuurin avauskilpailussa ilmenneiden vikojen osalta.

-Jarrulinjat esimerkiksi tehtiin kokonaan uusiksi, pakosarjakin oli halki, se vaihdettiin. Nyt pitäisi autoon tulla myös lämpöä sisällekin, termarit ja muut rensselit on nyt reilassa niin ei tarvitse Miikan suorittaa päivätansseja kyydissä, naureskelee Bjarne.

Kohtuullisen mittaisesta ralliurastaan huolimatta Baarman ei ole aiemmin kilpaillut Pohjois-Karjalan seuduilla, joten sikäli aivan puhtaalta pöydältä lähdetään matkaan.

-Ihan ensi kerta täällä, tunne on vähintäänkin odottava ja innostunut. Pelkästään hyvää olen ennalta kuullut. Autolle nämä seudut saattavat olla tutumpia, se kun on Korhosen Sepon vanha ajopeli, joten siinä voi olla vielä vauhdinjyviä tallella näiltä tiestöiltä, fiilistelee Baarman lopuksi.

Ilomantsi Rallin reitti on kokonaismitaltaan 215 kilometriä, josta erikoiskokeiden osuus on 74 kilometriä. Erikoiskokeita ajetaan viisi kappaletta.
Kilpailun lähtö tapahtuu Ilomantsin keskustasta klo 11 aikaan launtaina ja maaliin samaan paikkaan saavutaan noin 17:20 aikaan. Päivän aikana käydään kahdesti huollossa Ilomantsin lukiolla, ek2:n ja ek4:n jälkeen.

Kilpailusta on mahdollista katsella myös live-lähetystä joka on mahdollista katsoa tilaamalla linkistä https://bit.ly/3Yxk65T
vuorokaudeksi katseluoikeus hintaan 3,90 euroa. Sen myötä lähetys katseltavissa osoitteessa karjalainen.fi/live klo 11 alkaen.

Kilpailun tuloksiin ja väliaikoihin linkit löytyvät https://www.f-cup.fi/ -osoitteesta, jossa myös gps-karttaseuranta julkaistaan kilpailupäivänä klo 10.

Baarman - Saari kaksikko kilpailee numerolla 43.

Facebook: Fartmonkeygarage FM24
Instagram: fartmonkeygarage
YouTube: FartmonkeygarageFM24

Kuva: Samu Ekman

Teksti:
Fartmonkeygarage tiedotus
Jani Seppälä
0443308710

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi