penkkojen_kutsu.jpg

Baarman valmistautunut Mäntsälään kilpailuun poikkeuksellisesti

28.05.2023

F-Cup Rallisarjan kauden kolmas osakilpailu Rallybaron Mäntsälä Ralli kilpaillaan tulevana lauantaina 27.5.2023 Mäntsälän ympäristössä.

Sarjan kesäkauden avauksessa ovat mukana tietenkin myös Fartmonkeygaragen edustajat Bjarne Baarman (EMSC) - Miika Saari (EPUA) Honda Civic Type R:llään.

Talvikauden jälkeen sarjasijoitus on Nuotti-kategoriassa 13. mutta ovinumeroihin on painettuna tällä kertaa numero 12, kun edeltä Miko Jalava siirsi panostukset maailmalle ja ERC-sarjaan eikä ole Mäntsälässä mukana.

Mäntsälän reitti sisältää kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta, joista kuusi on soralla ja kaksi asfaltilla. Asfalttia ajetaan noin 12 kilometriä ja soralle jää osuutta noin 57 kilometriä. Ajotuntumaa apinamiehet kävivät hakemassa menneenä viikonloppuna SM Pohjanmaa Rallista. Valmistava kilpailu jäi tällä kertaa kesken toisen ajopäivän avauspätkällä, ohjelmaa oli ns. "tarpeeksi".

- Kolmosen eka vasuri suhautettiin peltoon kun perä lähti käsistä. Siitä päästiin kilometri eteenpäin ja hypättiin varsin komeasti. Hypyn alastulossa kuitenkin vetoakseli rikkoontui ja auto oli kuin koira tuoksujen perässä sen jälkeen. Koetti kammeta itsensä jokaiseen ojaan, joten keskeytys oli edessä. Ennätettiin jo samana iltana pajalla Tuusulassa laittaa uutta etupuskuria, vetoakselia ja alapalloniveltä paikalleen, joten sikäli aikaisessa keskeytyksessä oli valoisakin puolensa, kertaa Baarman.

Suomen ralleissa kokonaiset asfalttierikoiskokeet ovat harvinaisia, eikä niitä ajeta edes vuosittain. Toki jonkinlaisia osuuksia soraosuuksien välissä satunnaisesti kuitenkin on. Millä miettein sitten asfalttia lähdetään maistelemaan?

- Pelottaa ja ahdistaa, mutta soitin varmuudeksi videopuhelun rallikollegoille Italiaan. Aivan kaikkea en ymmärtänyt, mutta kädet niillä kävi kovasti. Sain siitä pääteltyä että käsien on pelattava kuin Napolilaisella kokilla. Toinen ohje olikin sitten hämmentävämpi. Sanoivat että piimä ja limppu tarvii jättää kisan jälkeiseen aikaan ja sitä ennen mennään Toto Cutugnon opeilla. Pari viikkoa olen tässä nyt kuunnellut tiuhaan kasarihittinä tunnettua L`italiano -kappaletta josta heti alkuvaiheessa tunnistin kohdan "spaghetti al dente". Sitä tässä on nyt sitten kauhottu naamariin runsaasti. Pari kertaa olen maidon sijasta ottanut kyytipojaksi juomaa joka oli Hondan venttiilikoppaa punaisempaa, kertoo Baarman valmistautumisestaan.

Mäntsälässä kilpailu käynnistyy lauantaina Riihenmäen koulun pihalta kello 10:01 ja samaan paikkaan saavutaan maaliin iltapäivällä puoli viiden jälkeen.
Päivän aikana kahdesti käydään samalla alueella myös huoltomiehiä kiusaamassa, ensin kolmannen erikoiskokeen jälkeen renkaanvaihdolla ennen asfalttipätkiä ja sitten varsinainen huoltotauko niiden jälkeen (noin klo 13:40 alkaen). Kilpailusta tarkemmat tiedot löytyvät mantsalaralli.fi osoitteesta sekä tietenkin f-cup.fi -sivustolta.

Kuva:
JM-motormedia / Joonas Lehtinen

Teksti:
Fartmonkeygarage tiedotus
Jani Seppälä
0443308710
fartmonkeygarage@gmail.com


 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi