kroatia_5.jpg

Emil Lindholm piti kakkossijansa Kroatiassa

26.04.2021

GRX-tiimin Emil Lindholm ja EMSC Mikael Korhonen avasivat MM-pistetilinsä, sijoittumalla Kroatian MM-rallissa WRC3-luokassa toiseksi ja rallin yleiskilpailussa sijalle 13. Luokan MM-pisteissä Lindholm ajaa seitsemäntenä.

Toksport WRT-tallin Škoda Fabia Rally2 Evolla kilpailevat Emil Lindholm ja Mikael Korhonen pitivät WRC3-luokan kakkossijan maaliin asti. Suomalaiskaksikko koki rallin päätöspäivänä yhden rengasrikon, joka ei kuitenkaan tuonut lopputulokseen muutosta. Rallin yleiskilpailussa kaksikko sijoittui sijalle 13.

- Ajoin varovaisesti, mutta silti kärsimme päivän toisella EK:lla rengasrikon. Aamupäivän lenkille rengasvalintamme oli väärä. Ajattelimme, että kovaseos toimisi hyvin, mutta etenkin Power Stage oli niin kapeaa tietä, että renkaan lämpötila ei sillä noussut riittävästi ja pito oli heikkoa.

- Totesimme tiimin kanssa, että tuodaan auto varmasti maaliin. Siksi Power Stagella ei hirveästi yritystä enää ollut vaikka kaksi pistettä sieltä saatiin. Ero kärkiaikaan muodostui kuitenkin suureksi. Läpi kuitenkin tultiin. 


Rallin avauspäivän suomalaiskaksikko aloitti ajamalla avauserikoiskokeelle toiseksi nopeimman ajan. Päivän toisella ja pisimmällä (23,76 km) erikoiskokeella kaksikko koki ennen EK:n puoliväliä rengasrikon ja menetti otteensa voittotaisteluun. Avauspäivän kahdeksalla EK:lla Lindholm ajoi kolme pohja-aikaa ja kolme kertaa toiseksi.

Lauantain kahdeksalla EK:lla Lindholm kellotti yhdet luokkapohjat ja kolmella EK:lla vauhti oli luokan toiseksi nopeinta. Päivään mahtui yksi läheltä piti -tilanne, jonka jälkeen Lindholm päätti pudottaa hieman vauhtiaan varmistaakseen toisen sijansa.

- Tavoitteemme oli ajaa täällä palkintopallisijalle ja se tavoite täyttyi. Tiedettiin, että jos kaikki menee nappiin niin voittoonkin on mahdollisuudet. Rengasrikkoja tuli meille liikaa ja niitä pitää jatkossa välttää.

Seuraavan kerran Lindholm ja Korhonen nähdään Toksport WRT:n Škodassa  20.-23. toukokuuta Portugalin MM-rallissa.
 
Lopputulokset: Kroatian MM-ralli, WRC3-luokka:
1. Kajetan Kajetanowicz – Maciej Szczepaniak (POL) Škoda Fabia Rally2 Evo 3:03:23,8
2. Emil Lindholm – Mikael Korhonen (FIN) Škoda Fabia Rally2 Evo + 1:14,6
3. Yohan Rossel - Alexandre Coria (FRA) Citroën C3 Rally2 + 2:41,4
4. Nicolas Ciamin – Yannick Roche (FRA) Citroën C3 Rally2 + 3:04,6
5. Chris Ingram – Ross Whittock (GBR) Škoda Fabia Rally2 Evo + 4:24,4
 
WRC3-luokan MM-pistetilanne:
1. Yohan Rossel (FRA) Citroën 48
2. Nicolas Ciamin (FRA) Citroën 36
3. Kajetan Kajetanowicz (POL) Škoda 28

7. Emil Lindholm (FIN) Škoda 20


 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi