Huupponen_2021.jpg

HUUPPONEN HYVÄSSÄ VAUHDISSA KAUDEN PÄÄTÖS RALLISPRINTEISSÄ.

16.08.2021

Hei! Tuli tässä vietyttyä rallisprint viikonloppu 7-8 elokuuta.kaksi päivää ja kaksi kilpailua.

Lauantai 7.8. ajettin Nivalan Teollisuuskylä Oy Sprint. Kisapäivä valkeni kirkkaana ja mukavan lämpöisenä. Rata oli hieno 4,2 km pitkä, nopeutta ja tarkkuuta vaativa reitti.
Vähän arvelutti kuinkahan pärjään koska jouduin ajamaan isommassa luokassa kuin oma pieni Corsani on.
No eka kierros meni kohtuullisesti ja tuloksena jaettu luokan kärkiaika. Yllätyin positiivisesti moisesta.
Toisella kierroksella vähän lisää atakkia ja aika parani pari sekunttia, nyt piti odottaa luokan viimeistä ajokkia ja sen tulosta.
No se oli yhden sekunnin sadasosan nopeampi.
Eli tuloksena luokan toinen ja 15/120 kaksivetoisten joukossa joten olin tosi tyytyväinen, kisa oli onnistunut.

Ei muuta kuin kamat kasaan ja paikkakunnan vaihto. 

Sunnuntai Lievestuoreella valkeni sateisena. Rata oli vain n.1,9 km pitkä tekninen reitti.Ajoin taas isommassa luokassa.
Eka kierros ajettiin kostealla ja ajat olivat sen mukaiset vaikka aikani riitti luokan kärkeen. Toinen kierros ja kuivan kelin renkaat alle.
Aika parani aika paljon mutta olin tuloksissa luokan toinen. No kolmaskierros ja lisää yritystä ja tsemppiä. Aika parani jällleen ja nyt se riitti luokan voittoon.
Eli viikonlopusta tuli todellä hyvä. Nyt on asfalttisprintit ajettu tämän vuoden osalta.

Tuloksena 2 voittoa omassa luokassa, isommassa luokassa tulokset 3. 2. ja 1.
Aivan hyvä kausi kun viime vuosi jäi väliin koronan ja työtapaturman aiheuttaman vamman hoitamisen takia. 

Hyvää kesää ja kilpailukautta kaikille.

T.Vesa Huupponen
 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi