ilmari-korpivaara.jpg

Ilmari Korpivaara jatkaa Renault Clio Cupissa

16.02.2017

Kauniaislainen emsc:läinen lähtee hakemaan uutta menestystä ja tavoittelee mestaruutta. Ilmari Korpivaara, 18, jatkaa autourheilu-uraansa Renault Clio Cup Nordic -sarjassa. Korpivaara ajoi samaa sarjaa jo viime kaudella, ja hänet palkittiin sarjan parhaana tulokkaana.

Korpivaara ajoi viime vuonna neljä osakilpailuvoittoa, seitsemän paalupaikkaa, kahdeksan kilpailun nopeinta kierrosta ja oli sarjan yhteispisteissä kolmas. Clio Cup Nordic ajetaan pohjoismaisen rata-autosarjan STCC:n yhteydessä.

Alkavalla kaudella sarjassa ajetaan 14 osakilpailua, ja se laajenee myös Norjaan ja Suomeen. Alastaron radalla kilpaillaan 19.–21.5. Sarjan yhteydessä ajetaan myös FIA:n North European Zone eli NEZ-mestaruudesta.

- Ihan selkeästi tavoite on voittaa tänä vuonna, mutta nöyrästi pitää lähteä liikkeelle. Tärkeintä on hyvä valmistautuminen jokaiseen viikonloppuun, Korpivaara korostaa.

Nuoren kuskin CV:ssä on pitkä lista karting- ja Formula Renault -kilpailuja. Viime kaudella hän kuitenkin siirtyi ns. koppiautojen puolelle.

- Kartingissa tuli paljon arvokasta kokemusta. Isoimmat onnistumiset sijoittuvat kuitenkin ratapuolelle. Viime kausi Clio Cupissa oli menestyksekäs, vaikka ei mestaruutta tullut. Kaudella 2015 olin Formula Renault 1,6 Nordic  -sarjassa toinen. Siinä ne päällimmäiset highlightit, Korpivaara kertoo.

Tuleva kilpailukausi tarjoaa Korpivaaralle jo tutun 220-hevosvoimaisen kilpa-auton, mutta myös uusia haasteita. Luokan rengasmerkki vaihtuu, ja lisäksi kalenterissa on Korpivaaralle yksi uusi rata.

- Norjassa ajetaan yksi viikonloppu. Siellä en ole ennen käynyt. Ruotsin radat ovat tuttuja. Hyvällä fiiliksellä katson uutta kautta. Luokkaan tulee uusi rengasmerkki (Michelin), ja siinä on varmaan kova opettelu. Se on toisaalta kaikille sama. Maaliskuussa pääsen Italiaan testaamaan, ja ennen kauden alkua saadaan ajettua muutamia testipäiviä täällä Pohjolassa, Korpivaara kertoo.

Renault Clio Cupissa autot ovat kaikilla samanlaiset. Niihin ei voi juurikaan tehdä omia säätöjä. Tällä tavalla kustannukset pystyvät tolkullisissa rajoissa ja kilpailut tasaisina.

- Rengaspaineet ovat tosi tärkeä juttu. Lisäksi pyöränkulmia saa säätää ja iskunvaimentimiakin rajoitetusti. Mutta kyllä se ero tulee ajolla. Viime vuonna huomasi, miten tasainen tämä luokka on. Formuloissa oli suuremmat erot.

Korpivaara käy parhaillaan arvostettua Etelä-Tapiolan lukiota. Opiskelu sujuu hyvin, ja autourheilu-uran rinnalla kulkee tavoite akateemisesta työurasta. Korpivaara kuuluu myös AKK-Motorsportin Driver Academy -valmennusohjelmaan

- Se on hieno homma. Sieltä suunnasta saa tukea erilaisiin asioihin ja valmennusta. Leireiltä jää paljon käteen, ja muiden kuskien kanssa päästään myös jakamaan tietoja sekä vaihtamaan ajatuksia. Siitä on todella paljon hyötyä. Leireillä on kuntotestejä, luentoja, mentaalipuolen asioita, ja lisäksi siellä on eri-ikäisiä kuljettajia. Olemme myös itse pitäneet luentoja. Siinä on samalla treenattu esiintymistä, Ilmari Korpivaara kertoo.

teksti: Miiro Koivula

Osakilpailut 2017:

Knutstrop, Ruotsi, 4.-6.5.
Alastaro, Suomi, 19.-21.5
Rundskogen, Norja, 2.-4.6.
Solvalla, Ruotsi, 16.-17.6
Falkenberg, Ruotsi, 7.-9.7.
Anderstrop, Ruotsi, 1.-3.9.

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi