korpivaara.jpg

Ilmari Korpivaaran tähtäimessä seuraavaksi Euroopan radat

28.12.2017

Kaksi kautta Renault Clio Cup Nordic -sarjassa kilpaillut Kart In Club Driving Academy -tiimin 18-vuotias Ilmari Korpivaara tähtää seuraavaksi urallaan Euroopan radoille. Korpivaara ajoi marraskuun lopulla Italiassa testit GT4-luokan kalustolla, ja juuri GT-sarjat ovatkin varteen otettava vaihtoehto ensi kaudeksi.

 Renault Clio -luokan pohjoismaisessa sarjassa kaudella 2016 parhaana tulokaskuljettajana loppupisteissä kolmanneksi sijoittunut Ilmari Korpivaara jatkoi erinomaisia esityksiä myös tänä vuonna, kun 11 kilpailun saldoksi muodostui kahdeksan paalupaikkaa, kolme voittoa ja yhteensä yhdeksän palkintosijoitusta.

Korpivaara sijoittui tulokaskauden tavoin myös tänä vuonna Renault Clio Norcic Cup -sarjan loppupisteissä kolmanneksi, mutta toisaalta mahdollisuus kohentaa sijoitusta ja taistella jopa sarjan mestaruudesta murenivat loppukauden osalta, kun sarjapromoottori STCC perui kauden kolme viimeistä kilpailulähtöä. Seuraavaksi Korpivaaralla on edessään uudet haasteet ja katseet on käännetty tiukasti Euroopan ratojen suuntaan.
”Nyt edessä on uusi vaihe 12 vuotta kestäneellä kilpa-autoilijan urallani. Ensimmäiset kahdeksan vuotta kilpailtiin kartingissa, ja tuo aikakausi huipentui vuonna 2013 MM- ja EM-finaaleihin. Sen jälkeen seuraavat kaksi vuotta ajoin Formula Renault -luokassa sekä kaksi vuotta Renault Clio Cupin pohjoismaisessa sarjassa. Nyt katseet on käännetty Euroopan radoille”, Etelä-Tapiolan lukiota käyvä abiturientti kertoo.

Päättyneen kilpailukauden jälkeen Korpivaara yhdessä taustavoimiensa kanssa on kartoittanut erilaisia luokkia ja sarjoja ensi kauden osalta.
”Sarjan tulisi toimia vakaalla pohjalla, ja sen pitäisi sopia kaikin puolin hyvin tulevan kauden kuvioihin, taustoittaa ensi keväänä ylioppilaskirjoitusten lisäksi pääsykokeita jatko-opintoihin suorittava ja kesällä armeijan palvelukseen astuva Korpivaara.

Korpivaaran mukaan tulevan luokkavalinnan suhteen GT-autot ovat tällä hetkellä se vaihtoehto, mikä tuntuisi oikealta suunnalta juuri tässä vaiheessa uraa. Korpivaara ajoikin marraskuun lopulla testiä Italian Mugellossa GT4-luokan Ginetta G55 -autolla, ja testit sujuivat hyvin.
”Pääsin nopeasti kiinni takavetoisen GT-auton ajotyylistä, mikä on hyvin erilainen kuin esimerkiksi etuvetoisessa Cliossa, jota olen nyt viimeiset kaksi vuotta ajanut. Aiemmin formuloissa ajamistani kahdesta vuodesta oli tässä kohtaa hyötyä, asiat sisäistin nopeammin. Testin lopuksi vauhti ja fiilis olivat kohdillaan”, Korpivaara myhäilee tyytyväisenä.

Lopulliset päätökset kauden 2018 suhteen Korpivaara tekee alkuvuoden aikana.
”GT-luokkiin lähdettäessä täytyy olla tarkkana sarjan ja tiimin sekä erityisesti ajoparin yhteensopivuuden suhteen. Nyt keskitytään eri vaihtoehtojen arviointiin sopivan setin löytämiseksi kaudelle 2018.”

Teksti: Jari Hotti

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi