tiedotekuva_joensuu_sm_2018_patric_ohman.jpg

Itä-Suomen rallitiet uusi tuttavuus Patric Öhmanille

02.03.2018

Legendaarinen Itäralli tekee tänä vuonna paluun rallin SM-sarjaan kolmen vuoden tauon jälkeen. SM3-luokassa ajava Patric Öhman kilpailee Itä-Suomen suunnalla nyt ensimmäistä kertaa. Joensuun SM-ralli ajetaan yksipäiväisenä kilpailuna tulevana lauantaina.

Toista kauttaan rallin SM-sarjassa ja SM3-luokassa kilpaileva vantaalainen Patric Öhman ei aiemmin ole Itäralliin osallistunut eikä Itä-Suomen suunnalla ajetuista kilpailusta muutenkaan löydy aiempaa kokemusta.

”En ole ikinä tuolla suunnalla ajanut kilpaa eikä ole tiestöstä mitään tietoa. In-car-videoita olen katsellut aiemmilta vuosilta. Kovavauhtisia teitä ja vuoristorataa on varmasti luvassa, on korkeuseroja ja ylityksiä. Sen suhteen aika samanlaista kuin oli Mikkelissä”, Öhman ennakoi.

Nuotitusvaihe on totta kai aina rallissa merkittävää, ja Öhmanin tilanteessa tällä kertaa sen tärkeys korostuu entisestään.
”Kaikki on uutta, eikä voi esimerkiksi aiempien vuosien nuotteihin tukeutua. Hereillä ja tarkkana pitää nuotitusvaiheessa olla. Kun kaikki pätkät ajetaan kertaalleen, ei siis ole kahteen kertaan ajettavia pätkiä, nuotituksen tärkeys korostuu entisestään”, Öhman sanoo.

Kuljettaja kiertää nuotitusvaiheessa yhdessä kartanlukijan kanssa kilpailureitin perjantaina ja varsinainen ralli ajetaan lauantaina.
”Toivottavasti saadaan tehtyä hyvä nuotti, jotta siihen pystyy luottamaan ja päästään laskemaan oikein kunnolla. Varsinkin jos on nopeavauhtisia teitä ja paljon ylityksiä, nuottiin pitää pystyä luottaa”, Öhman korostaa.

Tammikuussa Öhman sijoittui Rovaniemellä luokassaan kahdeksanneksi ja pari viikkoa sitten ajetussa Mikkelin osakilpailussa sijoitus oli kymmenes. SM3-luokan pisteissä sijoitus on yhdeksäs. Mikkelin ja Joensuun SM-rallien välissä Go 4 Speed Motorsportin kuljettaja ei testiä ajanut työkiireiden takia.
”Vauhdin puolesta tavoite olisi pystyä jatkamaan siitä mihin Mikkelissä jäätiin. Oma fiilis oli, että vauhti oli koko ajan nousujohteista. Jos siihen pystytään, uskon, että ollaan kympin joukossa, siitä täytyy lähteä. Ja sitten siellä kympin sakissa mahdollisimman korkealle”, Öhman kuvailee tavoitettaan.

”On myös sellainen fiilis, että tietyllä tavalla voitaisiin nostaa riskikynnystä. Ei nyt penkkoja lähdetä levittämään tai lumitöitä tekemään, mutta järkevästi riskikynnystä nostaen”, Öhman pohtii.

Joensuun SM-ralli käynnistyy lauantaina Joensuun matkustajasatamasta kello 10.00 ja maaliin saavutaan samaan paikkaan kello 17.45. Kilpailureitin kokonaispituus on 295 kilometriä, joista kuuden erikoiskokeen osuus on 102 kilometriä. Öhmanin ja kartanlukija Aki Sparren kilpailunumero on 48.

Teksti: Jari Hotti, Go4Speed Motorsportin tiedottaja

 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi