Jaro Kinnunen_Honda.JPG

Jaro Kinnunen haastajana Tampereen SM-ralliin

22.09.2016

EMSC:n pari Jaro Kinnunen ja Pasi Haataja lähtevät mittaamaan vauhtiaan hyvien testien jälkeen SM4-luokassa Ralli SM -sarjan viimeiseen osakisaan, Pirelli Ralliin Tampereella.

Ensi viikonloppuna koittaa kauden 2016 viimeinen Ralli SM -osakilpailu, joka ajetaan Tampereen ympäristössä. Perjantaina aamulla kilpailijat lähtevät nuotittamaan rallireittiä ja illansuussa ralli alkaa jo kahden erikoiskokeen myötä. Yötauon jälkeen lauantain ohjelmassa on seitsemän hienoa erikoiskoetta.

Jaro Kinnunen ja kartanlukija Pasi Haataja lähtevät jälleen haastamaan SM4-luokan kovaa kärkeä.
”Parhaimmillaan kyyti on riittänyt jo pohja-aikatasolle, joten siinä mielessä on mennyt hyvin ja vauhti on ollut kasvussa. Kauden aikana on ollut hyviä kisoja, mutta vastaavasti on ollut myös paljon teknisiä ongelmia”, Kinnunen kertasi.

”Edellisen osakilpailun moottoriongelmat on saatu kuntoon. Kone käytiin läpi, ja viaksi ilmeni vääntynyt venttiili, myös katalysaattori oli tukossa. Nyt lähdetään uusin eväin kohti parempaa suoritusta. Niin ainakin toivotaan!”

Jarospeed-tiimi suoritti viime viikonvaihteessa ennakkotestit Honda Civicillä, jota on kehitetty kauden edetessä kilpailukykyisemmäksi.
”Pääsimme ajamaan kunnon testitielle Mäntyharjulla. Edellisen kisan jälkeen tehtyjen huoltotoimien jäljiltä kilpuri tuntuu istuvan tiehen tosi hyvin”, Jaro kiitteli.

”Tampereen päätöskisasta muodostuu mielenkiintoinen, kun viivalle asettuu kaksi uutta autoakin. Taso on siis entistäkin kovempi, mutta sehän on vain positiivinen asia.”

”Perjantai on pitkä päivä, ja se on kaikille tiukka setti: Nuotitukseen pääsee suuntaamaan jo aamulla kuuden jälkeen. Pitkän reitin kiertämisen jälkeen ehtoolla päästään ajamaan pari pätkää.  Odotettavissa on varmasti hyvä kisa”, Jaro pohtii.

teksti ja kuva: Jarno Saari

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi