Juuso Nordgren - Mikael Korhonen.jpgJuuso Nordgren - Mikael Korhonen (Kuva Taneli Niinimäki)

Jaro Kinnunen voitti luokkansa Autoglym-rallissa

18.07.2016

Heinäkuun puolivälissä ajettiin Autoglym-ralli Sappeen ympäristössä. EMSC:n Jaro Kinnunen voitti vakuuttavasti Hondallaan luokkansa ja oli yleiskilpailussa 10:s. Kakkoseksi sijoittunut Hyvinkään Ilmo Lario jäi noin 50 sekuntia. Kilpailussa ajettiin kahdeksan ennakkoontutustuttavaa erikoiskoetta ja koko reitin pituus oli noin 430 kilometriä.

Odotetusti Skodan tehdaskuljettaja Esapekka Lappi oli päivän ylivoimainen voittaja, sillä Kim Niemi jäi hieman yli kolme minuuttia voittajalle. Uusi-seelantilaisen Hayden Paddonin piti ensin osallistua Autoglym-ralliin, mutta perui osanottonsa. Norjalainen, SM-sarjaakin ajava Ole Christian Veiby oli tällä kertaa kaksivetoisella Citroënilla kisassa. Veiby kävi kovan kisan pohjanmaalaisen Marko Männyn kanssa ja joutui toteamaan suomalaisen 0,5 sekunnin verran nopeammaksi. Männyltä loistosuoritus!

EMSC:n kuljettajista Olof Wikström ja Jari Hämäläinen keskeyttivät tekniseen vikaan.

Nordgren-Korhonen parin testikisa päättyi pettymykseen

Rallin Tulevaisuuden tähdeksi tälle vuodelle valitun Juuso Nordgrenin testikisa EMSC:n Mikael Korhosen kanssa Jyväskylän MM-rallia varten Sappeella päättyi keskeytykseen. Karkkilalainen Nordgren oli Autoglym-rallissa hyvässä vauhdissa, mutta pieni lipsahdus aamupäivän toisella erikoiskokeella maksoi lopulta kalliisti.

- Kakkos-EK:n maalissa siinä maalilippujen kohdalla pyörähdettiin vitosvaihteen vauhdista ensin tiellä 180 astetta ja liu’uttiin ojaan. Jäimme sinne ojaan pohjapanssarista kiinni ja siinä oli sitten sen verran vähän katsojia paikalla, ettemme päässeet heti jatkamaan. Lisäksi koko rytäkässä autosta meni vielä raidetanko poikki, Nordgren kertaa tapahtumia.

Remontissa paloi aikaa sen verran rutkasti, että myöhästymispisteet tulivat täyteen.

- Lopulta saimme auton kuntoon ja tielle, mutta siinä oli mennyt jo niin paljon aikaa, että kilpailun johtokeskuksesta ilmoitettiin, että meidän kisa päättyy neljännen erikoiskokeen jälkeen, Nordgren harmittelee.

Olosuhteet Autoglym-rallissa olivat varsin haasteelliset, sillä perjantaina satoi kaatamalla ja lauantaina oli jälleen kuivaa. Lähtökohdat olivat Nordgrenille varsin vaikeat – olihan edellisestä kisasta Citroën DS3 R3T -luokan autolla ehtinyt vierähtää jo kolme kuukautta.

- Eilen ajettiin shakedown aivan järkyttävässä vesisateessa ja sen takia tämän päivän pari ensimmäistä pätkää olivatkin aikamoista hakemista. Aamu oli kaikkineen vähän vaikea, sillä lisäksi pääsimme ajamaan ensimmäistä kertaa Michelinin renkailla kuivalla kelillä, Nordgren kertoo.

Normaalisti Pirellin pyörillä ajava Nordgren kertoo, ettei kahden rengasvalmistajan kumitassuissa ole hirveästi eroavaisuuksia, mutta totuttelemista vaihto silti vaatii.

- Michelinissä on paljon jäykempi runko ja on hieman erilainen, mutta hyvältä se alkoi tuntua, kun enemmän pääsi ajamaan.

Vaikka keskeytys totta kai harmittaa, on Nordgren jo rinta pystyssä ja valmiina tuleviin koitoksiin.

- Puolet tavoitekilsoista jäi ajamatta, mutta toisaalta puolet saavutettiin. Sikäli jokainen kilometri on kotiinpäin, jonka tuolla autolla saa ajaa, mutta oma virhe söi nyt tärkeää kokemusta. Onneksi ensi viikonloppuna pääsemme ajamaan ainakin lauantaina ja mahdollisesti sunnuntaina, joten lähtökohdat ovat oikein hyvät, Nordgren summaa valmistautumistaan Jyväskylän MM-rallia silmälläpitäen.

- Viimeksi syyskuussa on ulosajossa särkynyt jotain ja sekin oli testeissä, että toivotaan tämän olleen niin sanottu tilastotappio, Nordgren muistuttaa.

(Nordgrenin teksti: Joni Vainio)

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi