SM_Riihimaki_2022_Justus_Raikkonen_Jarmo_Maki_8539k-2048.jpg

Justus Räikkönen aurinkoisella fiiliksellä Kuopioon pistejahtiin

03.03.2022

SM5-luokassa kilpaileva EMSC:n kaksikko Justus Räikkönen - Mikael Korhonen suuntaa Ralli SM-sarjan kauden kolmanteen kilpailuun Kuopioon keväisen auringonpaisteen kanssa kilpaa hymyillen.

Arctic Lapland Rallyssa kauden avauksessa tulleen ulosajon jälkeen Riihimäellä parivaljakko ajoi ehjän kilpailun vaikeissa olosuhteissa ja viidennen sijan tuomat pisteet lähtivät matkaan. 

Takuuvarmasti Kuopiostakin pisteet maistuisivat ensi viikolla 17 vuotta täyttävälle Räikköselle.

-Hyvillä fiiliksillä suunnataan Kuopioon. Riihimäellä kun sai avattua pistetilin niin on kiva lähteä seuraavaan kisaan kun ei ole sitä kuuluisaa apinaa harteilla.
Sarjassa ollutta muutaman viikon taukoa on hyödynnetty auton testaamisella ja ajamisen sekä kuskin treenaamisella, kertoo Justus.


Verrattain vähäisen kokemuksen omaavan ykkösohjaajan parina toimiva kokenut kakkosohjaaja Mikael Korhonenkaan ei ole Kuopion suunnalla tavattoman usein ollut kilpailemassa, joten tietyllä tapaa kisaan lähdetäänkin melko puhtaalta pöydältä. 
Kilpailun yhdeksän erikoiskoetta ja 116 erikoiskoekilometriä, sekä 516 kilometrin kokonaisreitti takaavat sen että kahden nuottipäivän ja kahden kilpailupäivän jälkeen tiestö on jo tutumpaa.

-Ei ole tullut itse Kuopiossa ajettua aiemmin.  Ei meillä oikein ole mitään odotuksia tiestöstä, lähdetään painamaan kuin synkkään Lontoon sumuun.
Tykkään kyllä näistä kahden päivän kisoista, kun pääsee kunnolla reissun päälle ja pyörimään Suomea ympäri, fiilistelee Räikkönen.


Kuin alleviivatakseen reissaamisen hauskuutta otti kuljettajakaksikko tiistaina jäsenistään viimeisetkin kankeudet pois, notkistelemalla itseään moottorikelkkailun parissa.

Keskiviikon ohjelmassa oli valmisteleva testi RTRC-teamin toisen kuljettajan, Riku Tahkon kanssa Nilsiän kupeessa Kinahmissa.

-Tämän päivän viimeistelevä testi tuntui hemmetin hyvälle. Auto toimi kuin rasvattu, tästä on hyvä jatkaa kisaan, julistaa Räikkönen hyväntuulisena.

Numero 52 kyljissään kilpailevaa kaksikkoamme voi helpoiten seurata kilpailun aikana Ralli SM:n nettisivulta löytyvien tulospalvelulinkkien kautta, sekä sarjan sosiaalisen median kanavista. Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalle toteutetaan tästäkin rallista koko kilpailun kattava suora lähetys.

Kuva: Jarmo Mäki

Justus Räikkösen tiedotus
Jani Seppälä
0443308710
sivuluisumeister@gmail.com

 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi