Justus_Raikkonen-_Mikael_Korhonen.jpg

Justus Räikkönen innolla Riihimäen lumisiin maisemiin

03.02.2022

Justus Räikkönen (EMSC) - Mikael Korhonen (EMSC) lähtevät hyvillä mielin lauantaina ajettavaan Auto Sorsa Riihimäki-ralliin hakemaan kauden avauspisteitään Ralli SM-sarjassa. Kaksikko on ilmoitettu kilpailuun myöskin keräämään tiimimestaruuspisteitä Riku Tahkon RTRC-tiimille.


Viime kauden päätteeksi Nuorten SM-hopeaa rallissa saavuttanut Räikkönen avasi nuottikuljettajan uransa kolme viikkoa sitten Rovaniemellä.
Arctic Lapland Rallyssa kaksikon Ford Fiesta kiisi avauspäivän jälkeen komeasti SM5-luokan neljännellä sijalla. Toisen kilpailupäivän avauksessa ajokki kuitenkin muljahti harmillisesti Ahmavaaran valkeaan lumihankeen ja edessä oli keskeytys.
- Eipä siinä oikeastaan mitään sen ihmeempää tapahtunut. Auto karkasi puhtaalta linjalta ulos ja penkka imaisi auton, lopulta oltiin kyljellään. Miehistölle ei tullut kolhuja, jos nyt ei suurta harmitusta lasketa sellaiseksi.
Kartanlukijan puolen kylki autoon uusittiin ja muutamia muita pikkujuttuja, mutta Riihimäelle auto on taas täydessä lyönnissä, kertoo Justus Räikkönen jo hieman naurahtaen muistelulle.

Vasta uransa toiseen nuottikilpailuun maaliskuussa 17 vuotta täyttävä Räikkönen lähtee innoissaan, talviset olosuhteet ovat mieleen.
-Riihimäelle lähdetään hyvillä fiiliksillä ajamaan omaa rentoa ajoa. On mukava lähteä ajamaan nyt kun täällä Etelä-Suomessakin on ihan oikea talvi.
Nythän näyttää siltä että lunta on perjantaille ja lauantaille lisää luvassa. Eipä siitä varmaan meidän numeroilla ole haittaa, olosuhde on siinä vaiheessa jo kaikille sama, mietiskelee auton numero 58 ykköskuljettaja.

Talvisista olosuhteista on otettu hyöty irti myös harjoittelun muodossa.
-Jäällä on tullut käytyä ajamassa isoa kovaa ja on treenattu myös auton käsittelyä pienemmällä syheröllä. Pienet tiet varmasti toisivatkin nyt kisaan kivasti lisämaustetta, pohtii Räikkönen.
Huomioitavaa onkin että Kanta-Hämeen kuuluessa vielä tiukempien Covid-19 rajoitusten piiriin, ajetaan osakilpailu ilman yleisöä. Monesti pienistä hankeen ajoista selvitään jatkoon yleisön avustamana, mutta nyt voi pienikin lipsahdus tietää hikisiä hetkiä lapioinnin parissa.

Ralli starttaa lauantaina klo 11 paikallisen autoliikkeen, Auto Sorsa Oy:n pihalta. Samaan paikkaan saavutaan maaliin noin klo 18:30. Päivän aikana ajetaan kahdeksan erikoiskoetta joille mittaa kertyy 100 kilometriä, huollossa käydään päivän aikana kahdesti Lopen keskustan alueella.
Kilpailun tapahtumia voi seurata kattavasti koko kilpailun ajan Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalta.

Luvassa on liikkuvaa kuvaa ja kilpa-autoja lumisessa maisemassa, kuljettajahaastatteluja, tulosten läpikäyntiä ja analysointia kattavasti. Ralli SM:n nettisivuilta löytyvillä linkeillä ja sosiaalisen median kanavilla on myös helppo harrastaa omatoimista rallin seuraamista.

Kuva: Taneli Niinimäki

Teksti:
Justus Räikkönen tiedotus
Jani Seppälä
0443308710

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi