Justus_Raikkonen_Kuva_Taneli_Niinimaki-1471.jpg

Justus Räikkönen odottaa innolla Mikkelin sorabaanoja

27.08.2022

Tulevana viikonloppuna kilpaillaan Ralli SM-sarjan kauden kuudes osakilpailu Mikkelissä. SM5-luokan kiivaat sekuntitaistelut odottavat myös Espoo Motorsport Clubin kaksikkoa Justus Räikkönen  - Mikael Korhonen.

Kauden alussa Räikkönen asetti tavoitteekseen olla viiden sakissa ja tuo suunnitelma onkin onnistunut erinomaisesti. Luokan kärkikaksikko on melko kaukana muiden edelllä, mutta sijat kolmannesta seitsemänteen ovat vain 19 pisteen sisällä toisistaan, joten hyvin tasainen on tilanne kärkikaksikon takana.

Mikkelin osakilpailun jälkeen kultakin kuljettajaparilta huomioidaan pisteisiin viisi parasta pistemäärää, sen päälle lasketaan kauden päätöskisasta Kouvolasta pisteet, jotka päätöskilpailussa ovat 1,5-kertaiset.

Ralli SM-kauden oltua parin kuukauden kesätauolla, ovat kuljettajat saaneet kesällä ladata itseään ja kalustoaan iskukykyiseksi syksyn kilpailuihin. Räikkösellä kesän huippukohta oli elokuun alussa ajettu Secto Rally Finland.

Jyväskylän MM-rallin osallistumisella Justus Räikkösestä tuli nuorin kyseiseen kilpailuun osallistunut kilpailija. Ajokkina toimi Suomen kamaralla uusi Peugeot 208 Rally4, joka Räikkösen SM-sarjan kalustoon verraten on huomattavasti nopeampi ja tehokkaampi. Lieneekö pitkän MM-rallin jälkeen siirtyminen "vakioauton" rattiin nyt helppoa vai vaikeaa ?

-En usko että se vaikuttaa hirveästi. Toivon tietysti että nyt vakioautoon hyppääminen tuntuisi helpommalta, mutta vielä mahdoton sanoa mitä se sitten todellisuudessa on, miettii Justus.

Mikkelissä on pitkään kilpailtu talviosakilpailuissa ja nyt pitkästä aikaa ajetaan kesäkelissä. Sen myötä voidaan sanoa että harvalla SM-sarjan kuljettajista on Mikkelin kesäisistä tiestöistä kokemusta. Justus Räikkösellä kokemusta ei ole talveltakaan. Kartanlukija Mikael Korhonen on sentään Mikkelin talvet kokenut, toissa talvelta on muistona yleiskilpailun voitto Emil Lindholmin kanssa.

-Hyvillä fiiliksillä lähdetään Mikkeliin, auton pitäisi olla iskussa ja kuskikin ihan kelpo kunnossa niin onpahan siistiä lähteä taas ajamaan.
Mikkeli on ihan uusi mesta kisamielessä minulle, joten kiva päästä tutustumaan uusiin teihin ja katsomaan miten Etelä-Savon maasto taittuu, tunnelmoi Räikkönen.


Mikkelin osakilpailun lähtö tapahtuu Mikkelin satamasta klo 10 lauantaina ja samaan paikkaan saavutaan maaliin noin klo 19:30 aikaan illalla. Kilpailun keskeiset toiminnot sijaitsevat Kalevankankaalla Saimaa Stadiumin ympäristössä. Huollossa pyörähdetään raviradalla kahdesti päivän aikana.

Kilpailun seuraaminen onnistuu helposti rallism.fi etusivulta löytyvien linkkien avulla. Kilpailusta toteutetaan myös kattava live-lähetys Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalla. Räikkönen - Korhonen kaksikko kilpailee Ford Fiesta 1,6:llaan Mikkelissä numerolla 41.

Teksti:
Justus Räikkösen tiedotus
Jani Seppälä
0443308710
sivuluisumeister@gmail.com
Kuva:
Taneli Niinimäki
 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi