turnaus.jpgPienten luokan huippukovat kuljettajat palkintojenjaossa Bembölen radalla kisan jälkeen. Meri Levula voittajana korkeimmalla korokkeella, Nooa Elomaa Merin vasemmalla puolella ja Hugo Soininen oikealla. Hugosta eteenpäin kuljettajat lienevät tulosten paremmuusjärjestyksessä. Kuva: Tapani Levula

Meri Levulan ”hattutemppu” Tiistaiturnauksen 2. osakisassa

08.06.2016

Kauden 2016 Tiistaiturnauksen toinen osakisa ajettiin 7. kesäkuuta. Meri Levula oli tällä kertaa pienten luokassa täysin pitelemätön. Meri oli nopein kaikissa lähdöissään: aika-ajossa, 1. ja 2. alkuerässä sekä finaalissa. 

EMSC:n Hugo Soininen on koko kauden ollut Meri Levulalle kova vastustaja. Niin tälläkin kertaa. Meri kuitenkin pystyi pitämään pintansa. Hugo sen sijaan joutui toteamaan Merin nopeammaksi, mutta kaikki muut jäivät aika-ajossa ja 1. alkuerässä myös Hugon taakse. EMSC sai ensimmäisestä alkuerästä kolmoisvoiton, kun Nooa Elomaa tuli Merin ja Hugon jälkeen maalilipulle kolmantena.

Toinen alkuerä meni samaan tahtiin. Meri Levula, Hugo Soininen ja Nooa Elomaa jälleen kolmoisvoittoon.

Finaalissa Meri Levula meni sitten menojaan. Kakkoseksi noussut Nooa Elomaa jäi noin viisi sekuntia ja tuli maaliin ennen Hugo Soinista. Jälleen kolmoisvoitto EMSC:lle.

PIENTEN FINAALI
1. Meri Levula EMSC 6.40,590
2. Nooa Elomaa EMSC 6.45,764
3. Hugo Soininen EMSC 6.45,989
4. Teemu Moipio Keimola FK 6.46,584
5. Luca Johannesdahl Keimola FK 6.46,584
6. Martin Arv EMSC 6.46,980
7. Santeri Martikainen Kouvolan FK 6.47,345
8. Kimi Tani Ahveniston AU 6.50,774
9. Henry Puuronen EMSC 7.11,571
10. Sara Heikkinen EMSC 7.13,274
11. Jesse Hartonen EMSC 7.13,274
12. Anton Laaksonen EMSC – 1 kierros
13. Leevi Kolehmainen EMSC – 1 kierros
14. Roosa Peltonen Keimola FK – 1 kierros
15. Jimi Koikkalainen Hyvinkään UA – 2 kierrosta
16. Sami Tani Ahveniston AU – 3 kierrosta
17. Eemi Rajala Keimola FK – 3 kierrosta
18. Dony Frants Keimola FK kesk.
19. Martin Wahlström EMSC ei startannut

Isojen aika-ajossa EMSC:n Erika Huikuri oli porukan nopein. Keimolan FK:n  Julia Väntti ja EMSC:n Joonas Pekkala täydensivät top-kolmosen. Ensimmäisessä alkuerässä sekä Erika Huikuri että Joonas Pekkala joutuivat toteamaan Keimolan FK:n Julia Väntin ja Joni Heikkilän nopeammaksi. EMSC:n Peik Anbrahamsson oli viides.

Toisessa alkuerässä Erika Huikurin vauhti vielä hieman hyytyi ja sijoitus oli vasta neljäs. Julia Vänttija Joni Heikkilä olivat jälleen kaksi ensimmäistä, Joonas Pekkala ylitti maalilinjan kolmantena.

Finaalissa Erika Huikuri ei pystynyt enää parantamaan, vaan sijoitus oli viides. Julia Väntti voitti, mutta EMSC:n Joonas Pekkala paransi vielä suoritustaan ja sijoittui toiseksi. Peik Abrahamsson ja EMSC:n Teemu Juvonen kirjattiin kolmanneksi ja neljänneksi.

ISOMPIEN FINAALI
1. Julia Väntti Keimola FK 9.12,444
2. Joonas Pekkala EMSC 9.12,719
3. Peik Abrahamsson EMSC 9.15,263
4. Teemu Juvonen EMSC 9.19,634
5. Erika Huikuri EMSC 9.19,864
6. Jere Koikkalainen Hyvinkään UA 9.31,254
7. Eeli Järvenpää EMSC 9.31,255
8. Veeti Rajala Keimola FK 9.33,179
9. Riku Kivistö Keimola FK 9.47,133
10. Lenni Strandberg Vihdin UA 9.31,065
11. Joni Heikkilä Keimola FK kesk.
12. Aada Huikuri EMSC kesk.
13. Jani Airaksinen Keimola FK ei startannut

Seuraava Tiistaiturnauksen osakisa ajetaan tiistaina 21. kesäkuuta.

Teksti: Kikka Kuosmanen

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi