Jukka_Soimetsä.jpgJukka Soimetsä Kuva: Kikka Kuosmanen

Myös rallicrossin SM-sarjassa ”meikäläisiä”

29.04.2016

Rallicrossin SM-sarjan mediapäivää vietettiin Hyvinkään Vauhtipuistossa torstaina 28. huhtikuuta ja paikalla oli runsaasti median edustajia, kuljettajia sekä tiimejä. Varsinaisesti sarja starttaa niin ikään Hyvinkäältä lauantaina 7.5.2016. 

Sarjan ensimmäiseen osakisaan on tätä kirjoitettaessa ilmoittautuminen vielä kesken. Toistaiseksi EMSC:n jäsenistä on ilmoittautunut ”ikinuori, vanha konkari” Jukka Soimetsä Autofit-Bemarillaan SRC-luokkaan sekä Seppo Kallonen Autocrossi-luokkaan Volvo 544:lla. Julkisuudessa on kerrottu, että Niclas Grönholm ajaa myös SM-sarjan, mutta harmillisesti rallicrossin MM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan täsmälleen samana päivänä Hockenheimin radalla. Niclaksella on sinne varmasti huomattavan paljon paremmat lähtökohdat, nyt kun ensimmäinen osakisa Portugalin kaameissa olosuhteissa on koettu. Nyt Niclas tietää, mitä on tulossa. Ainakin se nähtiin, että vauhtia Niclaksella riittää. Hockelta voidaan hyvinkin odottaa finaalipaikkaa eli 12 parhaan joukkoon pääsemistä.

Hyvinkään Vauhtipuiston kisa lauantaina 7. toukokuuta on varmasti hieno tapahtuma. Paikalla on Suomen rallicrossin huippukuskit ja huippukalusto. Luvassa on aivan taatusti mahtava kisapäivä. Vaikkei Niclas tällä kertaa ole paikalla, kannustetaan Soimetsä ja Kallonen kovaan vauhtiin. Supercar-luokkaan on toistaiseksi ilmoittautunut 15 kuljettajaa, SRC-luokkaan 21 ja 37 kuljettajaa.

Ohjeellinen aikataulu, lauantai 7.5.2016
Hyvinkään Vauhtipuisto, Hikiäntie 1508, Hyvinkää

09.00 Harjoitukset alkavat
10.15 Harjoitukset päättyvät
11.00 Alkuerät alkavat
16.00 Finaalit alkavat
17.30 Palkintojenjako

Rallicrossin lajipäällikön Timo Lampinen esitteli mediapäivänä sarjaa.
- Rallicross on näyttävä laji, jossa korostuu yhteislähtöjen elementit, ja kontaktia tulee väistämättä. Vauhdikas sarja tarjoaa monta luokkaa, hienoja autoja, viisi loistavaa kilpailua ympäri Suomea ja ennen kaikkea paljon viihdettä, Lampinen kertoi.

SuperCar-luokassa kilpaileva Atro Määttä kertoi taustoja 2014-mallisesta Ford Fiestastaan.
- Tässä Fiestassa on muun muassa Cosworthin moottori ja Sellholmin voimansiirto. Tehoja irtoaa noin 600 hevosvoiman verran. Työtunteja autoon meni todella paljon, sillä on iso homma rakentaa tällainen auto alusta loppuun, totesi Supercar-luokan kolminkertainen suomenmestari Määttä.

SRC-luokassa kilpaileva Peter Helenius hehkutti luokan tasaisuutta.
- Kun katsotaan SRC-luokkien viime vuosien pistetaulukoita, oikeastaan aina ovat piste-erot olleet pieniä ja sijoituksia on ratkaistu ihan pisteen tai parin erolla. Tasaisuus ja tehokkaat autot, jopa noin 400 hevosvoimallaan, tekevät tästä luokasta lähtö toisensa jälkeen melkeinpä vain entistä jännittävämmän, Helenius sanoi.

Lada VFTS -autolla Autokrossia ajava Janne Hjelt avasi myös luokkansa ominaisuuksia.
- Autokrossiin auton voi rakentaa melkein mistä tahansa autosta ja monipuolisin kalusto löytyykin varmasti tästä luokasta. Luokan autojen tehot ovat noin 250–280 hevosvoimaa, ja taso on ollut joka vuosi erittäin kova. Tässä luokassa saa ajaa myös kilpailuvuonna 15 vuotta täyttävät nuoret kuljettaja, Hjelt avasi luokan taustoja.

Lajipäällikkö Timo Lampinen kertoi myös erityisesti nuorille suunnatusta Crosskart-luokasta.
- Crosskartit ovat erinomainen ikään kuin sisääntuloluokka rallicrossin pariin ja niillä ajamisen voi aloittaa jo 9-vuotiaana. Kun ikää tulee lisää, autosta saa ottaa enemmän tehoa irti, jolloin ne ovat nopeutensa puolesta lähes verrattavissa Autokrossi-luokan autoihin. Paljon uusia kuljettajia on tullut mukaan jälleen tänä vuonna, joten tulevaisuus näyttää hyvältä ja tästähän nuoret sitten etenevät joko ylempiin luokkiin Suomessa tai esimerkiksi ulkomaille, kuten täksi kaudeksi rallicrossin EM-sarjaan crosskarteista siirtynyt Sami-Matti Trogen teki, Lampinen hehkutti.

Teksti: Sami Kolsi/Kikka Kuosmanen

 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi