Rallikuljettaja Juuso Nordgren ja kartanlukijansa Mikael Korhonen starttaavat lauantaina Riihimäen SM-ralliin ensimmäistä kertaa nelivetoisen ohjaimissa. Hyvin sujuneet testit ja nopeat tiet ovat nostaneet odotuksia.
Ralli SM:n kesäkauden avaava SM Riihimäki-ralli alkaa kolmella Riihimäen itäpuolella ajettavalla erikoiskokeella. Edellisten Riihimäen UA:n rallien tapaan myös SM Riihimäki-rallissa ajetaan yleisöerikoiskoe aivan kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä. Kaupunkierikoiskoe on tuplayleisöerikoiskoe, jolle lähetetään autoja puolen minuutin välein, joten yleisöllä on koko ajan katsottavaa.
Talviralleissa yleisö-EK on ollut Riihimäen raviradalla, mutta nyt yleisöä viihdytetään todella perinteisellä yleisöerikoiskoealueella eli Riihimäen varuskunnassa, jossa on ajettu autokilpailuja 60-luvulta alkaen.
Avauslenkillä on mittaa noin 40 kilometriä. Kilpailukeskuksessa vietetyn lyhyen huoltotauon jälkeen ohjelmassa ovat varuskunnassa yleisöerikoiskokeet. SM-pisteiden lopullinen kohtalo päätetään kolmella Lopella ajattavalla EK:lla.
Nuotituksen jälkeen tavoitettu Nordgren oli mielissään kisan reitistä.
”On kyllä hieno reitti. Tiet ovat nopeita, ja kaksi ensimmäistä pätkää on ajettu jossain muodossa Jyväskylän MM-rallissa. Varsinkin Lopen suunnalla ajettavat tiet ovat yllättävän nopeita.”
Nopeat tiet ja uusi auto tuovat Nordgrenille myös haasteita.
”Onneksi nuotittamista ollaan treenattu, mutta vähän vielä jännittää, että miten nyt tehdyt nuotit toimivat kisavauhdissa”, Nordgren aprikoi.
Ennen SM-rallia Nordgren ehti tahkoamaan Toni Gardemeisterin tiimin Skoda Fabia R5:llä reilut 110 kilometriä kahdella eri testitiellä. Auto alkaa istua nuoren karkkilalaisen käteen.
”Auto tuntuu hyvältä. Teimme jonkin verran muutoksia auton säätöihin ja testeissä kokeilimme erilaisia vaihtoehtoja, jotta näimme, että mikä vaikuttaa mihinkin.”
Riihimäen SM-rallissa ajetaan yhteensä 88 EK-kilometriä. Nordgren painottaa, että kilometrit ovat tuloksia tärkeämpiä.
”Tavoite on ajaa viiden joukkoon, ja jos jollain pätkällä oltaisiin kolmen joukossa, olisin tyytyväinen. Tärkeintä on kuitenkin saada kilometrejä alle, sillä päätähtäin on Jyväskylän MM-rallissa ja onnistuminen siellä”, nuorukainen muistuttaa.
teksti ja kuva: Joni Vainio