Justus_Raikkonen_kuva_Taneli_Niinimaki-3802.jpg

Räikkönen jatkaa pistejohdossa

09.02.2023

Espoo Motorsport Clubin parivaljakko Justus Räikkönen - Mikael Korhonen jatkoivat vahvaa alkukauttaan SM-rallissa Kuopiossa. Ralli SM:n kauden toinen osakilpailu tuotti Peugeot 208 Rally4:lla kilpailevalle kaksikolle SM3-luokassa toisen sijan. Avauskilpailusta Rovaniemeltä plakkarissa oli jo voitto, joten kahden osakilpailun jälkeen tuloksena on tukeva pistejohto sarjapisteissä.

-Kausi on alkanut paljon paremmin kuin olisin uskaltanut toivoa ja kaksi ensimmäistä kilpailua on mennyt hyvin ilman mitään ongelmia tai suurempia ajovirheitä, toteaa Räikkönen.

SM3-luokan kuljettajien joukossa on monia nopeita kuljettajia, osalla alkukausi on ollut teknisten ongelmien tai ajovirheiden vuoksi haastava. Luokan kovinta vauhtia selkeästi on pitänyt Tuomas Välilä äitinsä Päivi Välilän kartturoimana, jotka ajoivat luokassa hyvällä vauhdilla jo viime kaudella. Räikkönen tunnustaa rehdisti kilpakumppanin etumatkan.

-Tuomas menee lujaa, se oli jo ennen kautta tiedossa. Toisaalta on juurikin hyvä, että on nopeampi autokunta johon voi kauden mittaan vertailla omaa vauhtia ja kehittymistään. Töitä pitää tehdä vielä, mutta toivon mukaan kauden edetessä päästäisiin jo vähän tekemään kiusaa, toivoo Justus.

Kuopion osakilpailun olosuhteilta Räikkönen toivoi ennakkoon jäisiä tienpohjia, jottei kilpaa tarvitsisi ajaa soraisen uran pohjalla. Toive toteutui ja jopa ylittyikin, kaupan päälle saatiin mukavan kirpsakka pakkaskeli  sekä aurinkoa.

-Keli oli mahtava. Jos jotain huonoa pitäisi sanoa niin välillä aurinko häikäisi silmiin ja joutui vähän siristelemään, naurahtaa Räikkönen
-Innolla odotetaan Jyväskylää. Ennen kisaa ajetaan pari hyvää testipäivää jotta ollaan vireessä ja katsotaan jos saadaan jo vähän kirittyä eroa kärkeen. Kausi on kuitenkin vielä pitkä niin ei lähdetä turhia hulluttelemaan, kovaa pitää ajaa jos haluaa saada jotain tuloksia se on varmaa, moni varmasti janoaa meidänkin päänahkaamme, päättää Räikkönen.


Ralli SM talvikauden päätös ajetaan 3.-4.3. Jyväskylän Talvirallin merkeissä
Teksti:
Justus Räikkösen tiedotus
Jani Seppälä
0443308710
Kuva:
Taneli Niinimäki
 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi