Justus_Raikkonen_Sectorally_2022.jpeg

Räikköselle hienot muistot Jyväskylän MM-rallista

11.08.2022

Justus Räikkönen starttasi torstaina elämänsä ensimmäiseen MM-ralliin, kun Secto Rally Finlandin legendaarinen Harjun erikoiskoe ajettiin Jyväskylän keskustassa.

Ajokalustona toimi Suomessa harvinaisempi Peugeot 208 Rally4, joka kuitenkin maailmalla on osoittanut kilpailukykyisyytensä. Justus Räikkönen suoriutui itsensä sekä ajokin tulikasteesta erinomaisesti ja lennätti ensimmäisessä MM-rallissaan Peugeotinsa, sekä kartanlukija Mikael Korhosen luokkavoittoon.

Harjun erikoiskokeella Räikkönen avasi kilpailunsa luokan pohja-ajalla ja oli varsin hyvissä tunnelmissa erikoiskokeen jälkeen.

-Pakko sanoa että tuntui hyvältä kun on penkat täynnä väkeä. Ensimmäisiä Harjuja ei tule rallikuskeille kuin yksi. Koitan kilpailla oman luokan kärkipaikasta koko kilpailun ajan, kertoi Justus avauserikoiskokeen jälkeen.

Perjantaina sanoille annettiin katetta ja johtomarginaali kasvoi tasaisesti läpi päivän. Ajaminen maistui hyvin ja kokonaiskilpailun tilanteessakin oli päivän kahdeksan erikoiskokeen aikana noustu miltei Top 30-sijoitukselle kun sijoitus oli 31.

-Elämäni yksi parhaista päivistä. Yritin nousujohteisesti parantaa. on ollut hieno päivä. Kaikki on kunnossa, kertoi kuljettaja tuntemuksiaan perjantain päätteeksi.

Lauantaina ohjelmassa oli kahdeksan erikoiskoetta. Aamupäivällä saatiin sadetta, mutta iltapäivällä keli selkeytyi hiljalleen aurinkoiseksi, napakan tuulen kuivattaessa tiestöä. Räikkösen autokunta jatkoi pohja-aikojen tehtailua luokassaan. Iltaan mennessä sijoitus oli kokonaiskilpailussa 28. ja johtomarginaali omassa luokassa lähes 21 minuuttia.

-Olen tyytyväinen, paitsi päivän viimeinen ei mennyt puhtaasti. Kaksi risteystä pitkäksi ja yksi tiukempi mutka meni pussille, mutta muuten on kyllä ollut siistiä ja hienoa, tunnelmoi Räikkönen lauantain päätteeksi.

Sunnuntaille oli vielä jäljellä neljän erikoiskokeen koetos. Tässä vaiheessa kilpailua olisi jäljellä enää hävittävää ja sen myötä sunnuntain taktiikassa korostui halu varmistaa pääsy kilpailun maaliin. Taktiikkaa toteutettiin täsmällisesti ja sunnuntain erikoiskokeiden jälkeen luokkavoitto tuli miltei 24 minuutilla, kokonaissijoituskin oli petraantunut sijalle 26.

-Päivän fiilikset on hyvät, tultiin varovasti ja nautittiin. Kokonaisuutena kilpailu sujui nousujohteisesti, oli uusi auto ja siihen totuteltiin aluksi. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille. On ollut hieno kokemus, en unohda tätä ikinä, kertoo Justus.

Jo ennen kilpailua Justus Räikkönen sai yhden tittelin. Nimittäin hänestä tuli 17-vuoden ikäisenä nuorin Jyväskylän MM-ralliin osallistunut kuljettaja. Kilpailun maalissa podiumilla luokkavoiton lisäksi voitiin ansioluetteloon lisätä toinenkin titteli, kilpailun nopein ensikertalainen suomalainen.

-Oli kyllä kaikki niin upeaa koko tapahtuman suhteen, ei sitä vaan voi verrata mihinkään tähän asti ajettuun kilpailuuni. Auto oli aivan fantastinen ja toimi läpi kisan ilman ongelmia. En malta edelleenkään olla kehumatta miten älytön määrä yleisöä reitin varrella oli, kyllä siinä on fiilistä ajaa. Podiumille pääsy oli tietysti huipennus ja plussaa sikäli, että lähdettiin vain ajamaan varmoja ja riskittömiä kilometrejä. Ensi kaudella tarkoituksenamme on ajaa tällä autolla SM4-luokassa Ralli SM-sarjassa, eli noustaan yhtä porrasta ylemmäs tältä vuodelta, kertoo Räikkönen monia kiinnostaneesta aiheesta.


Kuva: Honza Fronek
Teksti:
Justus Räikkönen tiedotus
Jani Seppälä
0443308710
sivuluisumeister@gmail.com

 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi