Justus_Raikkonen__KuvaTaneli_Niinimaki-3901.jpg

Räikkösen kisa Mikkelissä siististi läpi

31.08.2022

Ralli SM:n kauden kuudes osakilpailu ajettiin Mikkelissä lauantaina 27. elokuuta.
SM5-luokan pistetaistoissa mukana oli myös EMSC:n parivaljakko Justus Räikkönen - Mikael Korhonen. Räikköselle kilpailu oli ylipäätään ensimmäinen Mikkelin seudulla, mutta valtaosalle kesäiset Mikkelin soratiet olivat uutta, sillä soralla kilpailu oli viimeksi ajettu vuonna 2008


Kilpailussa ajettiin seitsemän erikoiskoetta joilla mittaa oli kaikkiaan 106 kilometriä.

Sijoituksellisesti Räikkösen autokunnan päivä näytti ratkeavan melko aikaisessa vaiheessa. Kahden erikoiskokeen jälkeen saavuttiin ensimmäistä kertaa huoltoon ja siinä vaiheessa sijoitus oli viides. Erot edellä meneviin ja takana tuleviin olivat jo selkeät. Päivän mittaan ei tulosliuskalla muutoksia sen suhteen nähty joten sijoitus kisan päätteeksi oli juurikin viides.

Päivän mittaan kuultiin haastattelussa Räikkösen toteavan että autosta puuttuu nopeutta, mutta monien ollessa renkaita rikkovien kivien kanssa ongelmissa, eivät sentään kaikki olleet niiden kanssa ongelmissa.

-Autossa oli tosiaan ongelmaa ja ei saatu todellakaan sitä tulosta mitä lähdettiin tavoittelemaan, mutta viides sija kisasta on parempi, kun ei mitään.
Kisa tuli kuitenkin ns.siististi läpi.  Meillä ei ollut mitään autoa vaurioittavia kiveen ajamisia eikä puhjenneita renkaita. 
Paikoin oli tiestö aika nopeaa ja se vähän ehkä vielä korostui kun huippunopeudesta jäi nyt uupumaan, ek2 oli kyllä hieno, muutama vähän pahempi paikka, mutta muuten monipuolista ja nopeeta rallitietä. Varsinkin pikkutien osuus oli todella hienoa laskea tulemaan, makustelee Justus.


Sarjan päätöskisa ajetaan syys -lokakuun taitteessa Kouvolassa. Päätöskisassa tarjolla on korotetut pisteet, mutta ilman niitäkin mitalitaisto on tiukkaa. Räikkönen on pisteissä viidentenä, pronssisijan ollessa 11 pistettä korkeammalla, mutta myös takana on pari autokuntaa iskuetäisyydellä. Kultataistoa kärjessä käyvät Jere Pensas (LaihUA) ja Leevi Lassila (KvanUA) keskenään, mutta pronssitaistossa voidaan laskea olevan kaikkiaan viisi kuljettajaparia.

-Nyt yritetään saada auto iskuun ja aletaan suuntaamaan katseet Kouvolaan, siellä sitten nähdään mikä on sen päivän kunto miehillä sekä kalustolla, päättää Räikkönen.

Teksti:
Justus Räikkösen tiedotus
Jani Seppälä
0443308710
sivuluisumeister@gmail.com
Kuva:
Taneli Niinimäki
 

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite: 
Luomannotko 2, 02200 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi