Espoo Motorsport Club

Espoo Motorsport Club ry (EMSC) perustettiin Espooseen 2014 ylläpitämään ja kehittämään espoolaista moottoriurheilua. Viisikymmentä vuotta vanhat autourheiluseurat Espoon Urheiluautoilijat ry ja Tapiolan Urheiluautoilijat ry perustivat yhdessä uuden yhteisen seuran Espoo Motorsport Club ry:n ja samalla lopettivat kumpikin autourheiluseuransa.

”Yhdessä olemme enemmän” – oli suurin syy uuden seuran syntymiseen. Myös autourheilu on kokenut jäsenistön vähenemisen ja talkoovoiman heikkenemisen. Aina vain vaikeammaksi menee löytää talkoohenkeä yhteisten asioiden hoitamiseen. Eikä myöskään ollut järkevää ylläpitää kahta lähes rinnakkain toimivaa yhdistystä. Yksi jäsenrekisteri, yksi tilinpäätös ja yksi hallinto helpottaa näin kiireisenä aikana vapaaehtoistyönä hoidettavaa yleishyödyllistä yhdistystä.

EMSC toimii kuten kaikki muutkin moottoriurheiluseurat. Hallitus hallinnoi ja jaokset hoitavat omat työnsä – kaikki vapaaehtoisin voimin. Autamme muita seuroja heidän toiminnoissaan mm. kilpailuissa järkkäreinä ja toimitsijoina.

EMSCn suuri ja tärkeä tehtävä on ylläpitää ja mahdollistaa lasten ja nuorten karting-harrastuksen Bembölen karting-radalla. Aktiivinen karting-jaos on jatkuvasti toiminnan pyörittämiseksi isojen haasteiden edessä. Kyky pitää vuokralle antajaa, naapurustoa ja kasvavaa jäsenistöä tyytyväisenä luo omat haasteensa. Mutta tieto siitä, että olemme ainutlaatuisen asian kanssa tekemisissä antaa voimia tämän kaiken ylläpitämiseen. Uudellamaalla ei ole toista vastaavaa rataa johon voi turvallisesti ihan pienet/nuoret alan harrastajat päästää radalle pelkäämättä heidän jäävän isompien ja voimakkaampien jalkoihin. Siinäpä on yksi syy miksi Bembölen radalla valvotaan tarkasti ettei liian isoilla kuutioilla radalle mennä. Bembölessähän ei saa ajaa yli 100 cc moottoreilla. Myös ympäristöaktivistit valvovat radalla syntyvää melutasoa.

EMSC:ssa toimii karting-jaoksen lisäksi myös ralli-jaos sekä turvallisuus-jaos. Kaikkiin jaoksiin on kaikki halukkaat ja kiinnostuneet tervetulleita. Yhteystiedot löytyvät näiltä sivuilta. Ota rohkeasti yhteyttä ja tule tekemään moottoriurheilua kanssamme.

EMSC on avoin kaikelle moottoriurheilulle sulkematta pois mitään sen muotoa.

Marja Aittola (pj)

 

 

Yhteystiedot

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite/Laskutusosoite:  PL 37, 02101 ESPOO
Sähköposti:  hallitus (at) emsc.fi

Espoo Motorsport Club ry
Postiosoite/Laskutusosoite: 
PL 37, 02101 ESPOO
Sähköposti: hallitus (at) emsc.fi